Google Ads -mainonta

Google Ads on monelle tuttu ainakin nimenä. Jokaisen yrityksen kannattaisi hyödyntää Google Ads -mainontaa, mutta miten sen kanssa lähtisi liikkeelle, jos siitä ei ole aiempaa kokemusta?

Tässä kirjoituksessa käsitellään Google Ads -mainontaa ja hakukonemainonnan ammattilaiset Heidi Hentula sekä Arttu Raittila kertovat myös omat vinkkinsä, joiden avulla pääset alkuun.

Google Ads -logo

Mikä on Google Ads?

Google Ads on vuonna 2000 julkaistu hakusanamainonnan hallintatyökalu, joka tunnettiin aiemmin nimellä Google AdWords. Se kattaa monet eri kampanjatyypit, kuten hakutulosmainonta, displaymainonta ja videomainonta.

Työkalu tunnetaan ehkä kaikkein parhaiten juuri hakutulosmainonnastaan, jossa mainokset tulevat näkyviin varsinaisten hakutulosten ylä- ja alapuolelle. Käytännössä nämä mainokset näyttävät hyvin paljon tavallisilta hakutuloksista eli ne ovat tekstimuotoisia. Toki niissä on aina pieni teksti, joka kertoo, että kyseessä on mainos, eikä luonnollinen hakutulos.

Google Ads -mainos näkyy luonnollisten hakutulosten yläpuolella.

Displaymainonta mahdollistaa esimerkiksi kuvamainosten näyttämisen niillä sivuilla ja palveluissa, jotka ovat mukana Google dispalyverkostossa. Displaymainokset ovat perinteisesti kuvabannereita. Adsin kautta on mahdollista tehdä myös videomainontaa YouTube-videoiden yhteydessä.

Lisäksi Google Ads tarjoaa myös joukon erilaisia työkaluja mainosten suunnitteluun. Tällaisia ovat esimerkiksi avainsanojen suunnittelutyökalu Keyword Planner ja mainoksen tavoittavuuden ennustamiseen tarkoitettu Reach Planner -työkalu.

Kaikki erilaisten kampanjamuodot ja mainokset pyritään kohdentamaan mahdollisimman hyvin, jotta käyttäjät kokisivat ne hyödyllisiksi. Mainosten kohdentamiseen Google Ads hyödyntää evästeitä ja haussa käytettyjä avainsanoja.

Mitä maksaa?

Google Ads -hakusanamainonta on oikein käytettynä yksi kustannustehokkaimmista mainonnan muodoista, sillä maksua menee vain silloin, kun joku klikkaa mainosta. Toki mainoksen hinta riippuu myös todella paljon käytetyistä hakusanoista, toiset sanat ovat toisia kalliimpia.

Jokainen mainostaja voi päättää käytettävän budjetin itse ja tarvittaessa vaikkapa jäädyttää sen tietyn kuukauden ajaksi. Toisaalta, jos näyttää esimerkiksi siltä, että toinen tuote alkaa olla varastossa vähissä ja toista olisi reilusti, voidaan käytettävää budjettia jakaa uudestaan.

Toki kävijöiden hankkiminen liian pienellä budjetilla voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta. Erityisesti kovasti kilpailluilla hakusanoilla mainoksen näkyvyydestä voi joutua maksamaan paljon enemmän kuin vähemmän kilpailluilla.

Mainokset kannattaa kustannussyistä kohdistaa mahdollisimman tarkkaan, sillä hyvin kohdistettu mainos saa yleensä korkeat klikkausprosentit, mikä vaikuttaa suoraan mainoksen laatupisteisiin. Mitä korkeammat pisteet ovat, sitä vähemmän yksittäinen mainoksen klikkaus maksaa.

Google Ads -mainontaa voi tehdä kustannustehokkaasti.

Kenelle se sopii?

Google Ads -mainonta sopii aivan kaikille, niin pienille kuin isoillekin. Erityisen hyvin se sopii yrityksille, joiden tavoitteena on lisätä myyntiä. Myynnin kasvattaminen Google Adsin avulla perustuu siihen, että yrityksen on mahdollista näkyä hakutuloksissa juuri silloin, kun asiakas on jo valmiiksi ostoaikeissa liikkeellä.

Hakusanamainonta edellyttää myös tietenkin sitä, että tuotetta tai palvelua haetaan hakukoneella. Toisaalta suomalaiset tekevät noin 30 miljoonaa Google-hakua päivässä, joten joukkoon mahtuu varmasti hyvin monenlaisia palveluita ja tuotteita.

Miksi kannattaa hyödyntää?

Google Ads -mainontaa kannattaa hyödyntää monestakin syystä: Google on todella suosittu hakukone ja Google Ads hyvä työkalu, jolla voi kohdentaa mainokset todella tarkkaan ja mitata myös mainonnan toimivuutta.

Suosittu hakukone

Google on erittäin suosittu hakukone, jolla suomalaiset tekevät tosiaan noin 30 miljoonaa hakua päivässä. Googlessa näkyminen siis varmasti kannattaa ja sen kautta on mahdollista tavoittaa iso määrä erittäin potentiaalista yleisöä.

Lisäksi Google Ads on laajasti käytetty myös Suomessa, eli hyvin suurella todennäköisyydellä myös kilpailijasi käyttävät sitä. Tuskinpa haluat antaa kilpailijoillesi etumatkaa jättämällä tämän mainostusmuodon hyödyntämättä.

Google on suosittu hakukone.

Mainosten tarkka kohdistaminen

Google Adsin avulla mainoksia voi kohdentaa hyvinkin tarkasti hakusanojen ja sijainnin perusteella. Omaa palvelua tai tuotetta pääsee siis tarjoamaan juuri silloin, kun potentiaalinen asiakas jo etsii tietoa aiheesta ja sijaitsee oikealla alueella.

Alueen voikin rajata hyvin tarkkaan. Jos palvelusi on esimerkiksi Vantaalla toimiva kauneushoitola, ei sitä ole mielekästä mainostaa Lahdessa. Mainostamisen sijaintirajausta kannattaakin hyödyntää, etenkin erilaisten palveluiden tai kivijalkaliikkeiden kohdalla.

Koska hakusanamainonnalla voi mainostaa todella tarkalle kohderyhmälle, mainoksen kannattaa myös personoida juuri kyseiselle kohderyhmälle sopivaksi. Personoitu viesti toimii todennäköisesti yleistä viestiä paremmin. Esimerkiksi televisiomainoksen pitäisi puhutella huomattavasti laajempaa kohderyhmää, jolloin viesti ei voi olla yhtä tarkasti kohdennettu.

Mainosten toimivuuden seuraaminen

Google Ads -mainosten tuloksellisuuden mittaaminen onnistuu yleensä erittäin hyvin. Seurannan avulla saadaan tietoa esimerkiksi siitä, ketkä vain klikkaavat sivulle ja ketkä todella ostavat tuotteen tai palvelun.

Google Adsistä on siis saatavilla hyvinkin tarkkaa palautetta mainosten toimivuudesta: mikä tai millaiset mainokset toimivat ja mitkä taas eivät. Google Adsin avulla voidaankin jatkuvasti kehittää mainoksia, jolloin ne voivat tavoittaa koko ajan enemmän ja enemmän ihmisiä sekä saada parempia tuloksia.

Google Adsilla näkyvyyden saaminen voi olla myös hakukoneoptimointia nopeampaa, etenkin jos kyseessä on suhteellisen uudet sivut. Hakukoneoptimointiin kannattaa kuitenkin aina panostaa.

Google Ads -mainonnan aloittaminen

Miten Google Ads -mainonnan kanssa kanttaisi lähteä liikkeelle? Hakukonemainonnan ammattilaiset Heidi Hentula ja Arttu Raittila antavat vinkkejä mainonnan aloittamiseen.

Heidi Hentulalla on 10 vuoden kokemus markkinoinnista, josta digimarkkinoinnin parissa noin 7 vuoden kokemus. Heidi on työskennellyt sekä asiantuntijana, että Suomen suurimman hakutiimin vetäjänä ja kehittäjänä. Toukokuussa 2019 Heidi perusti oman digikonsultointiyrityksen Junkon. Yrityksensä kautta hän konsultoi sekä kouluttaa yrityksiä digimarkkinoinnin saralla.

Arttu Raittila on Hopkins Oy:n osakas ja ostopolun optimoija. Google Ads -mainontaa Arttu on tehnyt vuodesta 2008, jolloin ensimmäisen mainostettavan tuotteen kate oli veroineen 3 euroa.

Heidi Hentula ja Arttu Raittila

Ennen Google Ads -tilin perustamista

Heidi: ”Perehdy ja kouluttaudu aiheeseen ennen kuin aloitat mainonnan – jo tilinrakentamisvaiheessa vaikutetaan mainonnan toimivuuteen. Googlelta löytyy hyvää koulutusmateriaalia ja sertifikaatit voi olla oppimisen kannalta hyvä suorittaa.

Mieti, mitä haluat saada aikaiseksi mainonnalla. Haluatko lisätä verkkokauppasi myyntiä? Hankkia uusia liidejä? Vai haluatko ohjata kävijöitä lukemaan esimerkiksi blogia? Kun tavoite on mietitty valmiiksi, on helppo valita oikeat tavoitteet ja mittarit kampanjalle.”

Ennen mainosten luomista

Heidi: ”Muista varmistaa, että Google Analytics -tili on linkitetty Google Ads -tiliin ja että Google Analyticsiin luodut konversiopisteet on tuotu myös Google Ads -tiliin erikseen, ilman tätä et pääse seuraamaan mainontasi tuottavuutta.

Tee läksyt kunnolla, eli selvitä alkuun Googlen avainsanatyökalulla (Keyword tool), millä hakutermeillä ja kuinka paljon hakuja tehdään toimialaasi liittyvillä termeillä.”

Arttu: ”Kohdennuksessa käytettävin avainsanojen osalta voi määrittää tarkkuustason, jolla hakujen on vastattava syötettyjä avainsanoja. Vaihtoehtoja ovat laaja-, lauseke- ja tarkka vastaavuus sekä laajan vastaavuuden tarkennus (modified broad match).

Ota näistä selvää ennen kuin alat tehdä hakusanamainontaa! Muuten suurin osa budjetistasi voi upota hyödyttömiin klikkauksiin. Lisätietoa: https://support.google.com/google-ads/answer/7478529?hl=fi

Jatkuvat toimenpiteet

Arttu: ”Seuraa mainoksen laukaisseita hakutermejä. Kun hakusanamainonnan mainosryhmää luodaan, syötetään kohdennukseksi avainsanoja. Mainoksia kuitenkin näytetään todellisuudessa laajemmalla joukolla hakuja – kuinka laajalla, riippuu avainsanaan sovellettavasti kohdennustyypistä.

Todelliset mainokset laukaisseet hakusanat löytyvät Google Adsissa Avainsanat-näkymän Hakutermit-välilehdeltä. Jos huomaat hakutermien listassa lähinnä epäolennaisia hakuja, silloin avainsanoihin käytettäviä kohdennuksia pitää tiukentaa. Käy säännöllisesti tutkimassa hakutermejä ja lisää epäolennaisia hakuja tai niiden osia negatiivisiksi avainsanoiksi.”

Heidi: ”Älä jätä tiliä pyörimään yksin! Käy vähintään kerran viikossa tekemässä tarvittavat optimoinnit ja allokoi rahaa sinne, mikä tuottaa. Ole kärsivällinen – parhaimmat tulokset saavutetaan pitkäjänteisellä kehitystyöllä.”

Muista laskeutumissivu

Arttu: ”Tähtää vastaavuuteen haun, mainoksen ja laskeutumissivun välillä. Kun hakukoneen käyttäjä tekee haun, eniten houkuttelevat mainokset, jotka vastaavat sisällöltään hyvin haettua asiaa. Jaa siis avainsanat mainosryhmiin niin, että voit puhua mainosteksteissä haetusta aiheesta!

Mainosta klikattuaan käyttäjä päätyy sivuston sivulle. Jos tämä sivu ei vastaa sisällöltään hakua ja mainosta, kävijä kääntyy yleensä nopeasti pois. Varmista, että mainokset ohjaavat aiheeltaan vastaaville sivuille. Jos tällaisia sivuja puuttuu suosittuihin hakuihin liittyen, tee uusia sivuja tarkoitukseen.”

Ei pelkkää hakusanamainontaa

Arttu: ”Google Adsin käyttö kannattaa aloittaa yleensä hakusanamainonnasta. Saman järjestelmän kautta voi kuitenkin tehdä bannerimainontaa, tekstiä ja kuvaa yhdistävää responsiivista mainontaa, Gmail-mainontaa ja videomainontaa YouTubessa.

Joskus hakusanamainonnan klikkihinnat ovat niin kalliita, että samoja yleisöjä kannattaa tavoitella esimerkiksi klikkihinnoiltaan halvemmilla banneri- tai responsiivisilla mainoksilla. Niissä voit käyttää kohdennuksena Googlen keräämiä valmiita yleisöjä, mutta voit myös rakentaa itse omia ”ostoaikeissa olevia” (custom intent) tai omia ”asiasta kiinnostuneita” (custom affinity) yleisöjä.

Älä unohda myöskään luoda lisäkosketuksia sivustosi kävijöihin remarketing-mainonnalla. Sitä varten voit viedä Google Analyticsissa rakentamasi yleisöt Google Adsiin.”

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on pinterest