LinkedIn-mainonta yritykselle

Kaisa Huttunen

LinkedIn-mainonta voi mahdollistaa yritykselle uusien asiakkaiden hankkimisen tai jopa kokonaan uusien kohderyhmien tavoittamisen. LinkedIn on jatkuvasti kasvattanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa, joten sieltä on mahdollista tavoittaa yhä laajempi joukko työikäisistä suomalaisista.

Asko Mikkola

Asko Mikkola työskentelee Truly Agencylla kasvuhakkerina. Työssä menestymisen kannalta hänelle on ollut tärkeää hallita erilaiset markkinointikanavat, mutta suurempien B2B -yritysten kanssa erityisesti LinkedInin hyödyntäminen on noussut merkittävään rooliin. Viimeisen puolen vuoden aikana hän on auttanut yli 25 yritystä kasvun luomisessa LinkedIn-markkinoinnilla.

Sanna Virtanen

Sanna Virtanen on digimarkkinoinnin asiantuntija, tuloksien tavoittelija ja analytiikasta innostuja. Onnistunut digimarkkinointi koostuu asiakasymmärryksestä, sopivista sisällöistä ja ripauksesta tekniikkaa. Sanna perusti digimarkkinointitoimisto Flumenian, jotta hän voisi auttaa yrityksiä, markkinoinnin ja viestinnän tekijöitä onnistumaan nykyaikaisessa markkinoinnissa.

Mitä on LinkedIn-mainonta?

Linkedin mainonta on maailman suurimmassa ammatillisessa sosiaalisen median kanavassa mainostamista. LinkedIn-mainontaa voi tehdä monella erilaisella mainosmuodolla ja mainontaa voidaan kohdentaa hyvinkin tarkasti. Yritysten kannattaakin harkita sen käyttämistä yhtenä digitaalisen markkinoinnin keinona.

Se on hyvin samanlaista kuin esimerkiksi Facebook-mainonta, joten jos kokemus siitä auttaa varmasti alkuun myös LinkedInissä.

Mikä on LinkedIn?

LinkedIn on vuonna 2003 julkaistu ammatilliseen verkostoitumiseen suunnattu sosiaalisen median kanava. Sen perustajat olivat Reid Hoffman, Allen Blue, Konstantin Guericke, Eric Ly ja Jean-Luc Vaillant. Microsoft osti LinkedInin aivan loppuvuodesta 2016.

Käyttäjiä palvelussa on maailmanlaajuisesti 675 miljoonaa ja LinkedIn Suomi -käyttäjiäkin on jo yli 1,2 miljoonaa. Tällä hetkellä palvelua ei ole kuitenkaan saatavilla suomenkielellä, mutta toki monet suomalaiset käyttäjät ja yritykset julkaisevat siellä pääsiassa juuri suomeksi.

Palvelua käytetään erityisesti ammatillisista lähtökohdista ja sieltä haetaankin esimerkiksi tietoa oman alan kehityksestä, uusia yhteistyökumppaneita sekä työpaikkoja.

Sanna: ”LinkedIn on muuttunut paljon siitä ajoista, kun sitä ajateltiin sähköisenä CV-palveluna ja rekrytointikanava. Osaajien etsinnän rinnalle on tullut verkostoituminen, työelämän eri näkökulmien tarkastelu, tunnettuuden kasvattaminen niin oman ammatillisen osaamisen kuin yrityksen näkökulmasta. Sen myötä LinkedIniä hyödynnetään entistä enemmän viestinnän, markkinoinnin ja myynnin tukena.

LinkedInin henkilökohtaisen profiilin luominen sopii kaikille. Priorisoisin aina ensin omaa aktiivisuutta ja verkostoitumista. Avoin keskustelu ja auttaminen sosiaalisen median kanavissa avaavat uusia väyliä ja näyttäytyvät asiakkaille parempana palveluna.”

Perusta LinkedIn-yritysprofiili.

Miksi kannattaa markkinoida LinkedInissä?

LinkedIn-markkinointi voi tarjota monenlaisia hyötyjä, kuten sosiaalisen median markkinointi yleensäkin, sillä se voi auttaa esimerkiksi liidien hankkimisessa tai rekrytoinnissa ja työntajamielikuvan parantamisesssa. Erityisen hyödyllisenä LinkedIn-mainonta nähdään yleensä B2B-yrityksille.

Asko: ”Alustana LinkedIn tuo valtavat mahdollisuudet markkinointiin, sillä alustan perusajatukseen kuuluu yksilöiden henkilökohtaisen osaamisen esiin tuominen, yritysten esitteleminen ja verkostoituminen. Toisin sanoen yksilöt ja yritykset saattavat saada orgaanisesti liiketoiminnallista hyötyä tarjotessaan enemmän tietoa itsestään alustalla.

Markkinoijan tavoitteena on löytää relevantti yleisö ja LinkedIn tarjoaa siihen upean mahdollisuuden useiden erilaisten työkalujen kautta. Markkinoinnin ei tarvitse olla maksullista, vaan alustalla jaettavalla säännöllisellä sisällölläkin voidaan päästä hyvin pitkälle.

LinkedIn toimii erinomaisesti, kun pyritään kohdentamaan markkinointia tietylle päätöksentekijäryhmälle. B2C-yritykset voivat hyödyntää useita kanavia Facebookista Reddittiin, mutta B2B-yritysten on haastavaa löytää päätöksentekijöitä yhtä keskitetysti mistään muualta kuin LinkedInistä.

Täytyy muistaa, että LinkedIniin jokainen rekisteröitynyt merkitsee lähtökohtaisesti työnimikkeensä ja tehtävänkuvansa tietyssä yrityksessä. Yritysten tiedot on puolestaan avattu yritysprofiileissa laajasti ja markkinonnin työkalujen avulla voidaan seuloa halutut yritykset erilaisten filttereiden avulla aina yrityskoosta kasvuvauhtiin.

Lyhyt vastaus siis on, että kansainvälisille tai kansainvälistyville B2B-yrityksille LinkedIn on markkinointialustana vertaansa vailla.”

Miten aloittaa LinkedIn-mainonta?

Asko: ”Ihan ensimmäisenä suosittelen laittamaan yrityksenne LinkedIn-sivun kuntoon. Kuvatkaa, mitä yrityksenne tekee, miten voisitte auttaa ja ketä.

Toiseksi aloittakaa sisällöntuottaminen ja sisällön jakaminen. Tämän ei tarvitse tarkoittaa, että palkkaatte sisällöntuottajan vaan riittää, että testaatte erilaisia lähestymistapoja. Näin saatte tärkeää tietoa siitä, minkälaiseen sisältöön yleisönne reagoi.

Pyytäkää työntekijöitänne jakamaan postauksia ja siten kasvattamaan näkyvyyttänne. Yritykselle seuraajien kerääminen alustalla on ilmaista ja erittäin hyödyllistä näkyvyytenne kannalta.

Kolmanneksi aloittakaa maksettu mainonta. LinkedIn tarjoaa monia erilaisia markkinointimuotoja, joista kannattaa kokeilemalla etsiä sopivin juuri teidän yrityksenne viestinnälle.”

Perusta LinkedIn-yritysprofiili

LinkedIn mainonta edellyttää, että yrityksellä on oma LinkedIn-yritysprofiili. Yritysprofiilin luominen onnistuu helposti jonkun yrityksen työntekijän henkilökohtaisen profiilin kautta. Valitaan Work-pudotusvalikko ja sen lopusta kohta: Create a Company Page +.

Yritysprofiilin luominen edellyttää, että kyseisellä henkilöllä on käytössään yrityksen verkkotunnuksen mukainen sähköpostiosoite. Sama verkkotunnus ei saa myöskään olla jo jollain muulla yrityksellä käytössä LinkedIn-yritysprofiilissa. Muita henkilöitä voidaan helposti lisätä sivun ylläpitäjäksi sen luomisen jälkeen.

LinkedIn-yritysprofiili tarvitaan, sillä ilman sitä ei LinkedIn-mainonta onnistu.

Sanna: ”Yrityssivun rooli korostuu erityisesti silloin, kun LinkedIniä hyödynnetään uusien asiakkaiden ja liidien hankinnassa tai rekrytoinnissa ja työnantajamielikuvan tukemisessa. Silloin kun kanavan maksulliset vaihtoehdot otetaan käyttöön, on yritysivun perustaminen tämän edellytyksenä.

Yrityssivua ei kannata kuitenkaan perustaa yksittäisen kampanjan takia tai ajatella sen olevan vain kanava muiden joukossa, jota päivitellään silloin tällöin. Onnistumisen edellytyksenä on se, että kanavan merkitystä mietitään yrityksen tavoitteiden näkökulmasta – onko LinkedIn yrityksen työnantajanmielikuvan, brändimielikuvan ja tunnettuuden vai myynnin ja markkinoinnin kanava?

Luo LinkedInin sisällöntuotantoon suunnitelma, joka tukee yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita, tuottaa lisäarvoa asiakkaille ja tuo esiin niitä teemoja, j oista yritys haluaa olla tunnettu. Hyödynnä myös yrityksen omien asiantuntijoiden läsnäoloa LinkedInissä ja tarjoa henkilöstölle valmennusta sekä sparrausta sen käyttöön.”

Muista lisätä LinkedIn-pikseli sivustollesi

Ennen kuin LinkedIn-mainonta aloitetaan, kannattaa omalle sivustolle lisätä myös LinkedIn-pikseli, jonka avulla voidaan seurata mainonnan kautta syntyneitä konversiota. Pikseliä tarvitaan myös, jos halutaan tehdä uudelleenmarkkinointia jo verkkosivustolla vierailleille.

LinkedIn-mainonnan eri muodot

LinkedIn-mainontaa voi tehdä monella eri tavalla, esimerkiksi Inmail-mainoksina tai uutisvirrassa näkyvinä mainoksina. Itse mainostaminen tapahtuu Campaign manager -työkalun kautta.

Erilaisilla mainosmuodoilla voidaan tavoittaa eri kohderyhmiä ja toisaalta toiset ovat tehokkaampia vastaanottajan huomion vangitsemisessa. Kannattaakin rohkeasti testailla erilaisia mainonnan muotoja, jotta löytää juuri omalle yritykselleen toimivimmat vaihtoehdot.

Uutissyötteen mainokset

Uutissyötteen mainokset (engl. sponsored content) ovat tavallisen julkaisun näköisiä ja tulevat näkyviin kohderyhmän uutisvirtaan eli feediin. Tällaiset mainokset voivat sisältää tekstiä ja kuvan tai videon, myös niin kutsutut karusellimainokset ovat mahdollisia.

Inmail-mainokset

InMail-mainokset (engl. sponsored InMail) ovat viestejä, jotka lähetetään suoraan vastaanottajan postilaatikkoon. Viesti lähetetään henkilölle vain silloin, kun hän aktiivinen. Viesteillä voidaan saada erityisen tehokkaasti kohderyhmän huomio, sillä ihmiset yleensä lukevat heille saapuvat viestit, vaikka kyseessä olisikin mainos.

Asko: ”Yleensä suosittelen kokeilemaan LinkedIn InMail mainontaa, jonka avulla voitte lähettää rekisteröityneelle käyttäjälle yksityisviestin. Tällä mainosmuodolla avausprosentti on hyvin korkea, jolloin on todennäköistä, että saatte käyttäjän huomion useammaksi sekunniksi. Lisäksi voitte InMailin avulla kertoa paljon laajemmin tarjoamastanne materiaalista, palvelusta tai tuotteesta, kuin esimerkiksi uutisvirtaan nousevassa mainoksessa.”

LinkedIn Inmail on yksi tehokkaimmista mainonnan muodoista.

Dynaamiset mainokset

Dynaamiset mainokset (engl. dynamic ads) ovat lyhyitä mainoksia, jotka sisältävät toimintakehotteen, esimerkiksi seuraa tai lue lisää. Mainoksia saa personoitua ja niihin lisättyä mainoksen näkevän henkilön oman kuvan sekä nimen.

Tekstimainokset

Tekstimainokset (engl. text ads) näkyvät LinkedIn-sivun yläosassa tai sivupalkissa tietokoneella. Niihin voidaan lisätä myös kuva. Mobiilissa tekstimainokset eivät näy lainkaan, joten niiden avulla näkyvyys voi jäädä melko rajalliseksi.

LinkedIn-mainonnan kohdennus

LinkedIn-markkinointi mahdollistaa kohdentamisen hyvinkin tarkasti. Jokaisella mainoksella tulisi kuitenkin aina olla yli 1000 kohdetta, jotta se voidaan laittaa pyörimään. Kohderyhmää voidaan myös laajentaa samankaltaisilla kohderyhmillä, jos oma kohderyhmä ei ole valmiiksi tarpeeksi suuri.

Kohdennus tuo monia mahdollisuuksia ja mainontaa voidaan käyttää, vaikkapa jo olemassa olevien liidien lämmittämiseen. Toisaalta tarkan kohderyhmän kanssa mainos tulee myös personoida hyvin vahvasti, jotta se toimii ja saadaan haluttuja tuloksia. Tämä voikin olla yllättävän aikaa vievää.

LinkedIn-mainoksia voidaan kohdentaa, esimerkiksi:

  • maantieteellisen sijainnin,
  • työkokemuksen,
  • yrityksen,
  • kiinnostuksen kohteiden,
  • sivustolla tapahtuneen käyttäytymisen (retargeting) ja
  • sähköpostiosoitteiden mukaan.
Linkedin-mainonta tarjoaa tarkat kohdentamismahdollisuudet.

LinkedIn-mainonta – hinta

LinkedIn-mainonnan hinnoittelu perustuu aina kampanjakohtaisen budjetointiin. Käytännössä siis jokaiselle kampanjalle voi asettaa kokonaisbudjetin ja päiväkohtaisen budjetin.

Huutokaupan avulla määritellään itse mainoksen hinta. Hinnoittelu on samankaltainen kuin Google Ads -mainonnassa, eli mainokset hinnoitellaan joko klikkausten tai näyttökertojen perusteella.

Ammattilaisten vinkit LinkedIn-mainontaan

Asko: ”LinkedInissä voi onnistua monella tavalla, mutta omien asiakkuuksieni kanssa olen onnistunut parhaiten hyvän liidimagneetin (esimerkiksi infografin tai ebookin) avulla. Tuottakaa sisältöä, joka tarjoaa lisäarvoa tavoittelemallenne yrityspäättäjälle, ja tarjotkaa sitä LinkedInissä oikealle yleisölle.”

Sanna: ”Näen itse sosiaalisen median mainonnan moniulotteisena, niin LinkedInissä kuin Facebookissa, joka suunnitellaan tavoittamaan asiakkaat oikeanlaisella viestillä oikeaan aikaan. Haluaisinkin puhua enemmän asiakaslähtöisen sisällön näkyvyyden kasvattamisesta valitulle kohderyhmälle.

Yksittäisten kampanjoiden ja mainosviestien sijaan kokonaisuutta rakennetaan pala kerrallaan huomioiden asiakkaan näkökulma – miten viestit heille, jotka eivät tunne yritystä tai koe tarvetta tarjonnallesi ja kasvatat hyödyllisen sisällön avulla vastaanottajan kiinnostusta yritystäsi kohtaan. Yksisuuntaisen, kohdentamattoman ja tyrkyttävän mainonnan aika on ohi!”