WordPress Team Lead Teemu

Kaisa Huttunen

Teemu Saarentaus työskentelee Zonerilla WordPress Team Leaderinä. Teemu auttaa asiakaitamme erilaisten WordPress-ongelmien, kuten virhetilanteiden ja lisäosaongelmien, kanssa. Hänen vastuulleen kuluu myös jonkin verran WP.one-palvelun järjestelemäpuolen asioita.  

Zonerilla pääsee kehittymään

Teemu tuli Zonerin asiakaspalveluun töihin vuonna 2018 huomattuaan avoinna olleen työpaikan.

Teemu: ”Minulla on ICT-asentajan koulutus ja valmistuin 2016 Länsi-Uudenmaan Ammattikoulusta. Paikka tärppäsi lähinnä olemassa olevan WordPress-osaamisen ansiosta.”

Teemu oli rakentanut ja ylläpitänyt muutamia WordPress-sivuja ennen Zonerille tuloa. Ensimmäiset 1,5 vuotta Teemu työskenteli monipuolisesti erilaisten asiakaspalvelutehtävien parissa. Sen jälkeen hän alkoi pikku hiljaa syventyä WordPress-asioihin ja siirtyi enenevässä määrin pelkästään WP.one-palvelua koskevien kysymysten pariin.

Teemu: ”Halu on ollut kehittyä tähän nykyiseen WordPress-puoleen koko ajan. Olen kulkenut pitkän matka ihan normaaliasiakaspalvelutyöntekijästä tähän, missä nyt olen.”

Parasta Zonerilla on työyhteisö

Teemu kuvailee työyhteisöä hyvin samanhenkiseksi erityisesti asiakaspalvelun ja WP.onen puolelta. Kaikki ovat kiinnostuneita peleistä ja yhdessä pelaaminen on tärkeä yhdessä olemisen muoto.

Teemu: ”Parasta Zonerilla on työyhteisö, yhteenkuuluvuus ja tullaan kaikki toimeen keskenämme. Tuetaan toisiamme ja autetaan.”

Myös esihenkilötyö saa Teemulta kiitosta. Hänen mielestään esihenkilöt ovat helposti lähestyttäviä ja paljon läsnä työpaikan arjessa.  

Omassa työnkuvassaan Teemun mielestä parasta on vapaus vaikuttaa siihen, mitä tekee. Myös joustavuus työajoissa on hänelle tärkeää. Teemu nostaa esiin myös etenemismahdollisuudet.

Teemu: ”Zonerilla on mahdollisuus kouluttautua siinä, mitä haluaa tehdä ja hyvät etenemismahdollisuudet.”

Huippuhetki oman Zoner-matkan varrelta?

Lopuksi on vielä kysyttävä Teemulta, mikä hänelle on jäänyt erityisesti Zonerilla työskennellessä mieleen.

Teemu: ”Ensimmäinen yhteinen Espanjan reissu oli sellainen mieleenpainuva hetki. Sitten tietysti kaikki nuo viikonloppureissut mökille ja peli-illat on jäänyt mieleen normaalityöpäivän ulkopuolelta.”

Haluaisitko sinä lähteä meidän kanssamme etätöihin aurinkoon tai osallistua peli-iltaan? Kurkkaa avoinna olevat paikat ja hae jo tänään tai jätä meille avoin hakemus.