Verkkokurssin tekeminen WordPressillä

Verkkokurssin tekeminen on koko ajan yleisempää, kun yhä useampi haluaa tarjota osaamistaan myös verkossa. Viime vuosina verkkovalmennukset ja -kurssit ovat nostaneet tasaisesti suosiotaan niin yritysten kuin yksityishenkilöidenkin keskuudessa, joten ne tarjoavat yrittäjälle hyvän keinon tienata lisätuloja .

Erilaisia alustoja verkkokurssin tekemiseen on olemassa todella paljon ja voikin olla vaikea päättää, mikä niistä kannattaisi valita. Tässä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka verkkokurssin tekeminen onnistuu WordPress-julkaisujärjestelmällä ja esitellään muutamia lisäosia verkkokurssin tekemiseen.

Verkkokurssin tekeminen WordPress-julkaisujärjestelmällä

Mikä on verkkokurssi?

Verkkokurssi on kurssi tai koulutus, jonka voi suorittaa kokonaan verkon välityksellä. Verkkokursseja voivat tarjota esimerkiksi oppilaitokset, yritykset tai yhdistykset. Usein kuulee puhuttavan myös verkkovalmennuksista, jotka toimivat hyvin samaan tapaan kuin verkkokurssit.

Käytännössä opetus tapahtuu kokonaan verkon välityksellä eli fyysistä läsnäoloa ei edellytetä, eikä usein edes mahdollisteta. Verkkokurssi voi koostua esimerkiksi video-oppitunneista, kirjallisuudesta, tehtävistä ja testeistä. Useimmat verkkokurssit mahdollistavat opiskelun opiskelijalle parhaiten sopivana ajankohtana.

Miksi verkkovalmennukset ovat suosittuja?

Verkkokurssi tai verkkovalmennus mahdollistaa yrittäjälle lisätulojen hankkimisen ilman, että se vaatii jatkuvaa panostusta. Sitä voi myydä käytännössä niin kauan kuin aihe on ajankohtainen ja ostajia riittää. Verkkokurssia voi myös skaalata helposti isoillekin osallistujamäärille.

Verkkokurssin helppous on siinä, että sen pohjana voi hyvin hyödyntää jo olemassa olevaa koulutusmateriaalia. Lisäksi riittää, että esimerkiksi opetusvideot tehdään vain kerran, kun taas livekursseja järjestettäessä samat asiat joudutaan puhumaan moneen kertaan. Verkkokurssia voi myös kehittää saadun palautteen perusteella myöhemmin aina vain paremmaksi.

Verkkokurssi ei yleensä vaadi perustamisen jälkeen paljoa toimenpiteitä, etenkin jos myynti on hyvin automatisoitu. Verkkokurssin rakentamiseen ja automatisointiin kannattaakin panostaa alkuvaiheessa.

Verkkokurssin tekeminen kannattaa

Verkkokurssi WordPress-julkaisujärjestelmällä

WordPress on varmasti monelle tuttu kotisivujen tai blogin pohjana, mutta sillä onnistuu myös verkkokurssin tai -valmennuksen tekeminen ja myyminen. WordPress on hyvä alusta verkkokursseille, koska se on laajasti muokattava, mahdollistaa oman domainin käytön ja mikä parasta, WordPress on usein edullisin vaihtoehto.

Miksi WordPress on hyvä valinta verkkokurssialustaksi?

Yksi WordPressin parhaista puolista on sen laaja muokattavuus. Verkkokurssialustasta ja -myyntisivusta saa juuri yrityksen ilmeeseen sopivat. Verkkokurssi-lisäosia on todella laajasti tarjolla ja WordPress taipuu käytännössä lähes kaikkeen. Laajempi muokkaaminen voi kuitenkin vaatia ammattilaisen apua, jos itseltä ei tarvittavaa osaamista löydy.

WordPress mahdollistaa myös oman domainin eli verkko-osoitteen käyttämisen. Markkinoinnin kannalta on varmasti parempi, että käytössäsi on kokonaan oma verkkotunnus kuin se, että verkkotunnus olisi muotoa www.verkkokurssialustannimi.com/verkkokurssinnimi. Voit käyttää jo olemassa olevaa domainia tai valita kokonaan uuden. Lue täältä vinkkejä, kuinka valita hyvä verkkotunnus.

Valitsemalla WordPressin et ole myöskään riippuvainen yhdestä palveluntarjoajasta ja voit halutessasi siirtää verkkokurssin ja myyntisivun toiselle palveluntarjoajalle.

Miten verkkokurssin tekeminen WordPressillä onnistuu?

Verkkokurssin tekeminen WordPressillä onnistuu helpoiten hyödyntämällä verkkokursseja varten kehitettyä lisäosaa, joita on olemassa lukuisia erilaisia ja eri hintaisia. Kannattaakin tutustua niihin huolellisesti ja valita niistä se, joka tuntuu omaan tarpeeseen sopivimmalta. Esittelemme tässä kuusi erilaista lisäosaa verkkokurssien toteuttamiseen: LearnDash, LifterLMS, Sensei, LearnPress, Namaste!LMS ja WP Courseware.

LearnDash logo

LearnDash

LearnDash on WordPress-lisäosa, jonka avulla voit hoitaa verkkokurssien pyörittämisen lisäksi myös niiden myymisen.

LearnDash ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • kätevä kurssin rakentamistyökalu
  • tasokurssit eli samalla kurssilla voi olla esimerkiksi testien jälkeen eri oppitunteja eri tasoisille kurssilaisille
  • kurssin sisällön ajastettu lisääminen
  • oppituntikello eli seuranta, jonka ansiosta kaikkien on vietettävä oppitunnilla vähintään tietyn verran aikaa
  • keskustelualusta
  • kurssitodistukset ja virtuaaliset badget
  • lisäosaa voi hyödyntää myös WordPress-multisite sivustoilla

LearnDash mahdollistaa maksutavoiksi PayPalin, Stripen ja 2Checkoutin. Jos haluat tarjota verkkokursseillesi esimerkiksi suomalaisten pankkien verkkomaksumahdollisuuksia, tarvitset sitä varten esimerkiksi WooCommerce-verkkokaupan ja verkkokaupan maksutavat mahdollistavan palveluntarjoajan.

LearnDashin saa käyttöönsä edullisimmillaan 159 dollarilla/vuosi. Palveluun sisältyy myös 30 päivän rahat takaisin -takuu, mutta ei varsinaista kokeilumahdollisuutta.

Taina Norha on käyttänyt verkkokurssin tekemiseen LearnDash-lisäosaaOppila Oy:n Taina Norha kertoo kokemuksiaan LearnDashin käytöstä:

”Alusta on toiminut hyvin, mitään ongelmia ei ole ollut. Sisältö on mahdollista tarjota opiskelijoille tipoittain (drip-feed) aloitusajankohdan mukaan tai kalenteriin merkitysti, molempia olen käyttänyt. Varmaan muitakin vaihtoehtoja vielä löytyy, mutta nämä ovat hyvin riittäneet. Ominaisuuksia on siis todella paljon – paljon enemmän kuin olen mitenkään tarvinnut. Pidän erityisesti kurssien rakentajasta, builderistä, jolla yksittäisiä oppitunteja voi halutessaan käyttää monella eri kurssilla.

Mukava yllätys oli, että Woocommerce-liitäntä oli maksuton ja kun liitin oman Woocommercen Bamboraan, en joutunut maksamaan mitään verkkokauppaliitoksesta, mikä aloitusvaiheessa oli oikein kivaa. Oletuksena LearnDashissa ovat maksutapoina Stripe ja Paypal, joiden tilalle haluaisin suomalaiset maksutavat.

LearnDashin support-sivut ovat kattavat ja olen sieltä löytänyt apua, jos olen tarvinnut. Sen verran tutuksi olen tullut LearnDashin kanssa, että uuden kurssin luominen ei vaadi enää ihmeempää pohdintaa: sellaisen voi rakentaa, vaikka kloonaamalla vanhan ja muuntelemalla sisältöä. Minulla on käytössä LearnDash Plus, jolla voi rakentaa 10 kurssisivustoa ja mukana on myös Propanel, jolla ihan näppärästi voi seurata opiskelijoiden etenemistä kursseilla.”

LifterLMS logo

LifterLMS

LifterLMS on verkkokurssien ja jäsenohjelmien rakentamista varten tarkoitettu monipuolinen WordPress-lisäosa.

LifterLMS ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • visuaalinen drag & drop -kurssin rakennustyökalu
  • kurssin sisällön ajastettu lisääminen
  • erilaiset testit, joihin saa asetettua myös maksimisuoritusajan
  • opiskelijan kojelauta
  • keskustelualusta
  • kurssin vienti ja tuonti mahdollisuus
  • kursseilla voi olla useita opettajia

Verkkokurssien myymistä varten tarvitaan kuitenkin erillinen alusta, tähän tarkoitukseen sopii esimerkiksi jo aiemmin mainittu WooCommerce-verkkokauppa. LifterLMS:stä löytyy suora WooCommerce-integraatio mahdollisuus, joka on helppo ottaa käyttöön.

LifterLMS:n hinta on alkaen 99 dollaria/vuosi yksittäisten lisäosien osalta ja koko paketin saa käyttöönsä 299 dollarilla/vuosi. Kurssialustaa on mahdollista testata 30 päivän maksuttoman kokeilujakson avulla.

Tiia Konttinen on käyttänyt verkkokurssin tekemiseen LifterLMS-lisäosaaBlogivalmentaja Tiia Konttinen kertoo kokemuksiaan LifterLMS:n käytöstä:

“Olen pitänyt LifterLMS:stä kurssialustana, koska se on suomenkielinen ja helppokäyttöinen sen jälkeen, kun se tulee tutuksi. Voin yhdistellä osioita eri kurssien välillä, eikä kaikkea materiaalia tarvitse tehdä aina uudelleen. Pystyn osioiden avulla testaamaan eri kurssimoduuleita, jotta saan opiskelijoilleni tarjottua parhaan mahdollisen kokonaisuuden. Kurssimateriaalin ajastaminen on ollut minulle erinomainen vaihtoehto, sillä pystyn ajastamaan materiaalit etukäteen. Tämä mahdollistaa sujuvan opiskelun oppilailleni.

Olen kohdannut yhden teknisen ongelman Lifterin kanssa ja se on, jos poistan tuotteen ennen kuin poistan tuotteen ja kurssin hinnoittelumallin toisistaan. Tähän en osannut varautua. Eli mikäli haluaa poistaa tuotteen myynnistä, ensin kannattaa poistaa hinnoittelumalli LifterLMS:stä ja vasta sen jälkeen poistaa tuote. Muita teknisiä- tai käyttäjäongelmia en ole Lifterissä kohdannut.”

Sensei logo

Sensei

Sensei on muista esitellyistä alustoista poiketen verkkokauppa-alusta WooCommercen lisäosa, jonka avulla voi rakentaa omia verkkokursseja.

Sensei ominaisuuksina muun muassa:

  • kurssien, oppituntien ja testien luominen helposti
  • monipuoliset testit mahdollistavat totta/tarua, monivalinnat ja tiedoston lataaminen vastausmahdollisuudet
  • testien arvioiminen voi olla automaattista tai manuaalista kysymystyypeistä riippuen
  • mahdollistaa ilmaisen laajennuksen avulla kurssin sisällön ajastetun lisäämisen
  • mahdollistaa ilmaisen laajennuksen avulla myös kurssitodistusten luomisen

Sensei on WooCommercen lisäosa, joten kurssimaksujen kerääminen onnistuu kätevästi suoraan WooCommerce-verkkokaupan kautta.

Sensein saa käyttöönsä alkaen 129 dollaria/vuosi/sivu. Jos kurssit ovat ilmaisia, saa myös lisäosan ilmaiseksi käyttöönsä. Lisäksi Senseihin on olemassa maksullisia laajennuksia. Senseissä on myös 30 päivän rahat takaisin -takuu.

Marko Mehtälä on käyttänyt verkkokurssin tekemiseen Sensei-lisäosaaLapin Ammattikorkeakoulun eOppimispalveluiden tiiminvetäjänä Marko Mehtälä kertoo kokemuksia Sensein käytöstä:

”Senseillä maksullisten koulutuspakettien tuottaminen on vaivatonta, onhan oppimisympäristö melkeinpä ”sisäänrakennettu” verkkokauppaan. Hankkeessamme Woocommerce-verkkokauppa-alustalle ei ollut tarvetta, kun opintokokonaisuus oli ilmainen. Käyttäjien itsenäistä rekisteröitymistä varten asensimme Clean login ja Email login auth -lisäosat. Jälkikäteen voidaan todeta, että verkkokauppa-alustan käyttö, vaikkapa jopa ilmaisten koulutuspakettien ”myymisessä”, on varteenotettava vaihtoehto. Verkkokauppa-asiointi ja -rekisteröityminen ovat nykyään ihmisille tuttuja asioita ja siksi luonnistuu useimmilla ilman ongelmia.

Sensein rakenne noudattaa hyvin perinteistä hierarkiaa: Kurssi jakautuu moduuleihin ja moduulit sisältävät oppitunteja. Oppitunnin tietosisällön rakentaminen onnistuu aivan samalla tavalla kuin WordPress-artikkelinkin. Sisällöntuottoon on niukasti välineitä, mutta WordPressiin on tunnetusti saatavilla kattava valikoima lisäosia, esimerkiksi H5P, jolloin ainoastaan mielikuvitus on rajana sisällön esittämistavalle. Jokainen oppitunti päättyy tenttiin. Essee-tyyppisiä kysymyksiä emme käyttäneet, vaan tosi/epätosi ja monivalinta muodostuivat käytetyimmäksi kysymystyypeiksi.

Kun oppija on suorittanut oppitunnin tentin hyväksytysti, kirjautuu siitä merkintä Sensein opiskelijahallintoon. Kun oppija on suorittanut kaikki moduulit, saa hän automaattisesti sertifikaatin suoritetusta kurssista. Tämä toiminta toteutettiin Sensei Certificates -lisäosalla. Oppimisprosessissa päästiin täysin automatisoituun toteutukseen.”

LearnPress logo

LearnPress

LearnPress on WordPress-lisäosa verkkokurssien tekemiseen. Se sisältää perusominaisuudet täysin ilmaiseksi, mutta lisäosassa on myös paljon maksullisia ominaisuuksia.

LearnPress ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • kätevä kurssin rakennustyökalu
  • keskustelualusta opettajan ja oppilaiden välille
  • lisäosaa voi hyödyntää myös WordPress-multisite sivustoilla
  • mahdollistaa laajennuksen avulla kurssin sisällön ajastetun lisäämisen
  • mahdollistaa laajennuksen avulla kurssitodistukset
  • mahdollistaa laajennuksen avulla useat opettajat kursseille

Valmiina maksutapoina ovat PayPal, Stripe, 2Checkout ja Authorize.net. Jos verkkokursseja haluaa myydä myös suomalaisilla maksutavoilla, tarvitaan siihen WooCommerce-verkkokauppa ja erillinen maksupalveluntarjoaja.

LearnPressin saa käyttöönsä ilmaiseksi, mutta joudut todennäköisesti maksamaan sitä varten rakennetusta teemasta, joiden kertamaksut alkavat 64 dollarista. Lisäksi osa laajennuksista on maksullisia. Kokonaiskulut voivat nousta yllättävän korkeiksi, jos alustaa varten joutuu hankkimaan useita laajennuksia.

Namaste!LMS logo

Namaste!LMS

Namaste!LMS on ilmainen lisäosa verkkokurssien toteuttamiseen. Kyseessä on kevyt lisäosa, mikä näkyy vähempinä toiminnallisuuksina, kun verrataan muihin vastaaviin alustoihin.

Namaste!LMS ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • kurssien rakennustyökalu
  • opiskelijatehtävien luominen, joiden suorituksen ohjaaja voi joko hyväksyä tai hylätä
  • oppimisen pelillistäminen
  • kurssitodistukset

Namaste!LMS tukee maksutapoina PayPalia ja Stripeä. Muita maksutapoja varten tarvitaan esimerkiksi WooCommerce-verkkokauppa.

Namaste!LMS:n saa käyttöönsä ilmaiseksi. Premium teemojen hinnat lähtevät 47 dollarista ja osa lisäosan laajennuksista on myös maksullisia.

WP Courseware

WP Courseware

WP Courseware on WordPress-lisäosa, jolla verkkokurssin rakentaminen sujuu helposti monista muistakin alustoista tutun visuaalisen rakentajan avulla.

WP Courseware ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • visuaalinen drag & drop -kurssin rakennustyökalu
  • kurssin sisällön ajastettu lisääminen
  • monipuoliset testit, joissa useita eri vastaustyyppimahdollisuuksia
  • kurssitodistukset
  • automaattiset ohjeet ja opiskelija sähköpostit
  • kursseilla voi olla useita opettajia

WP Courseware mahdollistaa kursseista maksamisen PayPalin ja Stirpen avulla. Jos haluaa muita maksutapoja, on hankittava verkkokauppa esimerkiksi WooCommercen avulla.

WP Coursewaren saa edullisimmillaan käyttöönsä 129 dollarilla/vuosi. Paketti sisältää lisenssit kahdelle sivustolle.

Oma palvelin verkkokurssialustalle

Verkkokurssin tekeminen WordPressillä ei onnistu ilman kotisivutilaa ja domainia, jotka voi ostaa yhtenä pakettina. Suosittelemme verkkokurssin pyörittämistä varten Zonerin WP-Cloud-palvelua, joka tarjoaa verkkokurssille riittävästi tehoa ja nopeutta. Palvelussa huolehditaan myös WordPressin, sen lisäosien ja teemojen päivityksistä toimivuustestauksineen asiakkaan puolesta. Lue täältä, miksi WP-Cloud on erityisen hyvä ylläpito WordPress-sivustolle.

Oliko kirjoitus hyödyllinen? Jaa se eteenpäin: