Yrityksen ja yrittäjän vakuutukset

Yrityksen vakuutukset eivät ole yleensä se ensimmäinen asia, jonka aloittava yrittäjä haluaa hoitaa, vaan enemmänkin päinvastoin. Yrittäjän vakuutukset ovat kuitenkin todella tärkeitä sekä yrittäjän itsensä että koko yrityksen kannalta ja ne kannattaisikin hoitaa kuntoon ennen kuin mitään isompaa sattuu.

Tässä kirjoituksessa käydään läpi niin pakoilliset kuin vapaaehtoiset yrittäjän vakuutukset. Lisäksi esitellään myös toimialakohtaiset pakolliset vakuutukset ja yritykselle mahdollisesti hyödylliset lisävakuutukset. Asiantuntijana toimii vakuutusasiamies Katja Kurkinen.

Katja Kurkinen

Katja Kurkinen on pitkän linja vakuutusalan ammattilainen, joka viihtyy Twitterissä. Hän on toiminut jo 13 vuotta Pohjolan vakuutusasiamiehenä tehden sekä yksityisten että yritysten vakuutuksia. Katja on kotoisin Kittilästä ja asuu nykyisin Turussa.

Yritysvakuutukset – mihin niitä tarvitaan?

Vakuutukset turvaavat yrittäjän toimeentuloa eri elämäntilanteissa. Ne tuovat turvaa esimerkiksi silloin, kun yrittäjä sairastuu tai yritystoiminta keskeytyy. Vakuutukset vaikuttavat myös esimerkiksi eläkkeen suuruuteen.

Aluksi on hyvä tiedostaa, että yrittyksen vakuutukset voivat olla pakollisia tai vapaaehtoisia. Osa vakuutuksista voi olla tarpeen ottaa heti yrityksen perustamisen yhteydessä ja osa hankitaan vasta, kun yritystoiminta laajenee ja mahdollisesti työntekijöitäkin palkataan.

Vakuutustarve riippuu paljon myös yrityksen toimialasta ja yritysmuodosta, katso yritysmuodot Suomessa. Esimerkiksi omassa kodissa tietotyötätekevä toiminimiyrittäjä tarvitsee hyvin erilaiset vakuutukset kuin maansiirtoalan osakeyhtiö.

Katja Kurkinen

Katja: ”Vakuutusasiat ovat monelle yrittäjille se pakollinen paha, joiden pohtimista vältellään viimeiseen asti, kunnes vahinko onkin jo sattunut. Kannustaisinkin yrittäjiä miettimään omaa tilannettaan vielä, kun kaikki on hyvin. Oma tilanne yrittäjänä myös muuttuu. Sama vakuutusturva, joka toimi aloittavalla yrittäjällä, ei olekaan enää sopivin vakiintuneemmassa tilanteessa tai työllistävälle yrittäjälle.

Erilaiset kokonaisuudet palvelevat erilaisia tilanteita, joten kaikki vakuuttaminen lähtee nykytilanteen kartoittamisesta. Yrittäjän on hyvä pohtia, millaisessa tilanteessa olisi, jos yhtäkkiä edessä olisin kuukausien sairausloma. Tässä tilanteessa moni yrittäjä sanoo, että he eivät olisi sairauslomalla ja menisivät silti töihin. Tosiasia on kuitenkin, että elämä ei kysele.

Tarjolla onkin monenlaisia vakuutuksia eivätkä kaikki tietenkään palvele kaikkia. Jotta yrittäjälle löydetään sopivin paketti, mainitsemani lähtötilanteen kartoitus on tärkeä. Yritysmuoto esimerkiksi vaikuttaa siihen, kannattaako valita terveysvakuutus yrityksen ottamana vai ottaa itse; toiminimi ei henkilövakuutuksia voi vähentää verotuksessa ja osakeyhtiössä on vakuutettava kaikki vakituisesti työskentelevät, jos kulun meinaa vähentää.”

Pakolliset yrityksen vakuutukset

Mitä ovat yrittäjän pakolliset vakuutukset? Pakolliset vakuutukset vaihtelevat hieman sen mukaan, onko yrityksellä työntekijöitä ja mikä on sen toimiala. 

YEL-vakuutus

YEL eli yrittäjän eläkevakuutus on yksi pakollisista eli lakisääteisistä vakuutuksista. Käytännössä se on yrittäjän eläke- ja sosiaaliturvan perusta, eikä sitä voi korvata vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla.

YEL-vakuutus täytyy ottaa, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  1. Olet 18-67-vuotias,
  2. toimit yrittäjänä yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta,
  3. työtulosi on vähintään 8 063,57 euroa (vuonna 2021),
  4. asut Suomessa ja
  5. työskentelet yrityksessäsi.
Katja Kurkinen

Katja: ”Yrittäjälle YEL sanelee sosiaaliturvan tason. Uudistuksen jälkeen omavastuu on enää yksi vuorokausi eli jo toisesta sairauslomapäivästä maksetaan päivärahaa.

YEL on eläketurva, joka sisältää työkyvyttömyyden, vanhenemisen ja kuolemisen riskit. Eläkeyhtiöiden sivuilla on laskureita, joissa voi käydä katsomassa omaa turvaansa ja pohtia, miten hyvin valittu turvan taso tukee pärjäämistä elämän karikoissa.”

Vakuutukset työntekijöille

Kun yrityksestä tulee työnantaja ja se palkkaa ensimmäisen työntekijän, täytyy myös työntekijöille ottaa tiettyjä lakisääteisiä vakuutuksia. Pakolliset työntekijän vakuutukset ovat TyEL, tapaturmavakuutus ja työttömyysvakuutus. Lisäksi täytyy ottaa ryhmähenkivakuutus, jos toimialan työehtosopimus näin määrää.

TyEL-vakuutus

TyEL eli työntekijän eläkevakuutus tulee ajankohtaiseksi, kun yrityksellä on työntekijä tai työntekijöitä ja tietyt ehdot täyttyvät. Käytännössä se on rinnastettavissa yrittäjän YEL-vakuutukseen.

TyEL-vakuutus täytyy ottaa, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  1. Työntekijä on 17-67-vuotias,
  2. työtä tehdään työsuhteessa ja
  3. palkka on vähintään 60 euroa kuukaudessa.

Käytännössä TyEL-maksusta osan maksaa työntekijä ja osan työnantaja. TyEL-maksu on aina tietty prosenttiosuus työntekijän palkasta ja se määräytyy eläkelain perusteella. Yrittäjän tehtävänä on pidättää tietty osuus työntekijän palkasta ja tilittää se suoraan vakuutusyhtiölle.

Työtapaturmavakuutus

Työtapaturmavakuutus tulee ajankohtaiseksi yritykselle silloin, kun kalenterivuoden aikana maksetut palkat ovat vähintään 1300 euroa. Työtapaturmavakuutusmaksun suuruus riippuu yleensä yrityksen toimialasta ja työhön liittyvistä riskeistä.

Osa yrittäjistä ottaa työntekijöilleen myös vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Se voi toimia yhtenä tapana houkutella työntekijöitä yritykseen töihin ja toisaalta nopeuttaa esimerkiksi sairaslomilta palaamista. Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ottaminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

Työntekijöiden työttömyysvakuutus

Työttömyysvakuutusmaksut ovat pakollisia, kun kalenterivuoden aikana maksetaan palkkaa yli 1300 euroa. Ne koostuvat kahdesta osasta: työnantajan työttömyysvakuutusmaksusta ja palkansaajan osuudesta. Työnantaja pidättää palkansaajan osuuden ja maksaa molemmat osat Työllisyysrahastolle.

Itselleen maksamasta palkasta yrittäjän ei tarvitse maksa työttömyysvakuutusmaksua. Yrityksen osamistajasta on kuitenkin maksettava työttömyysvakuusmaksu, tarkat summat eri tilanteissa kannattaa tarkistaa Työllisyysrahaston sivuilta.

Työntekijäin ryhmähenkivakuutus

Työnantaja on velvollinen ottamaan työntekijöilleen ryhmähenkivakuutuksen, jos kyseistä toimialaa koskevassa työehtosopimuksessa niin määrätään. Tämä kannattaa siis jokaisen yrityksen tarkistaa ennen työntekijöiden palkkaamista. Maksu ei vaihtele vakuutusyhtiön mukaan, vaan on ennalta määritetty kiinteä prosenttiosuus työntekijöiden palkasta. Maksu voidaan hoitaa työtapaturmavakuutuksen yhteydessä.

Yrityksen pakolliset vakuutukset sisältävät myös toimialakohtaisia vakuutuksia, kuten potilasvakuutuksen.

Toimialakohtaiset pakolliset vakuutukset yritykselle

Lisäksi jollain toimialoilla on omia pakollisia vakuutuksia, tällaisia ovat esimerkiksi potilas- ja ympäristövahinkovakuutus. Lisäksi yrityksen tulee luonnollisesti huolehtia erilaisten ajoneuvojen vakuuttamisesta asianmukaisesti.

Potilasvakuutus

Potilasvakuutus on pakollinen, jos yritys harjoittaa terveyden- tai sairaanhoitoa. Tämä koskee  esimerkiksi hierojia, fysioterapeutteja, hammaslääkäreitä ja optikoita.

Vakuutuksen avulla korvataan mahdollisia hoitotoimenpiteiden aikana potilaalle aiheutuneita vahinkoja. Potilasvakuutuksen hinta lasketaan aina yrittäjän ammatin riskiluokituksen mukaan, mutta monet ammattiliitot tarjoavat näitä vakuutuksia omille jäsenilleen alennettuun hintaan.

Ympäristövahinkovakuutus

Ympäristövahinkovakuutus koskee kaikkia yrityksiä, joiden toiminta vaatii ympäristö- tai kemikaaliluvan. Lisäksi se koskee yrityksiä, joiden toimintaa liittyy olennainen ympäristövahingon vaara.

Vakuutuksen on tarkoitus varmistaa, että ympäristövahinkoihin liittyvät kustannukset saadaan korvattua myös sellaisissa tilanteissa, kun niitä ei saada perittyä enää vahingon aiheuttajalta. Poikkeuksen tässä muodostaa toiminimiyrittäjät eli niin yksityiset elinkeinonharjoittajat, sillä heidän ei tarvitse ottaa ympäristövahinkovakuutusta. Vakuutus koskee vain yksityisoikeudellisia yhteisöjä eli esimerkiksi osakeyhtiöitä.

Liikennevakuutus

Liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus kaikille moottoriajoneuvoille ja esimerkiksi myös perävaunuille. Jos yritykselläsi on ajoneuvoja, kuten henkilö- tai pakettiautoja, on ne vakuutettava. Liikennevakuutuskorvaa henkilövahinkoja ja syyttömän osapuolen vahinkoja.

Yrittäjän vapaaehtoiset vakuutukset

Vapaaehtoiset yrittäjän vakuutukset auttavat varautumaan esimerkiksi sairastumisiin, työkyvyttömyyteen tai yritystoiminnan keskeytymiseen

Katja Kurkinen

Katja: ”Omaa turvaansa voi täydentää vapaaehtoisin vakuutuksin. Suppein mahdollinen ratkaisu on ottaa henkivakuutus. Yrittäjän yllättävä poismeno aiheuttaa perillisille sekä yritykselle monenlaisia haasteita, joita voi helpottaa rahalla. Kuulostaa kylmältä, mutta tämäkin on asia, jota täytyy miettiä. Henkivakuutus korvaa vain vakuutetun kuoleman. Ei muuta.

Vakuutuksista puhuminen tarkoittaa aina myös elämän ikävien puolien käsittelyä. Mitä tulen toimeen, jos sairastun vakavasti? Mitä, jos minulta menee työkyky? ”

Yrittäjän Henkivakuutus

Henkivakuutuksella voidaan turvata yrittäjän läheisten talous tai yritystoiminnan jatkuvuus, jos yrityksessa on useampia omistajia. Käytännössä henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus valitulle edunsaajalle. Korvausta voi käyttää esimerkiksi lainojen lyhentämiseen, kattaa tuotannon menetyksiä tai käyttää muuten yrityksen taloudellisten menojen kattamiseen.

Yrittäjän vapaaehtoinen eläkevakuutus

Yrittäjän vapaaehtoinen eläkevakuutus täydentää nimensä mukaisesti pakollista YEL-vakuutusta. YEL-vakuutuksesta maksettava yrittäjäeläke on usein pieni suhteessa yritystoiminnan aikaisiin tuloihin. Vapaaehtoisella eläkevakuutuksella voidaan täydentää lakisääteistä turvaa. Lisäksi se antaa turvaa myös työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle.

Katja Kurkinen

Katja: ”Työkyvyttömyysvakuutuksia on kahdenlaisia. Toinen korvaa päivärahaa ohimenevän työkyvyttömyyden varalta ja toinen taas maksaa kertakorvauksen, jos vakuutettu todetaan pysyvästi työkyvyttömäksi.

Käytännössä niin, että jos yrittäjä tänään joutuisi sairauslomalle, huomisesta lähtien hän hakisi Kelalta YEL-päivärahaa ja kun omavastuuaika ohimenevän työkyvyttömyyden vakuutuksessa täyttyy, haetaan vakuutuksesta myös päivärahaa, joka maksetaan yrittäjälle itselleen. Riittävällä päivärahalla varmistetaan se, että yrittäjä oikeasti voi olla pois töistä ja keskittyä omaan paranemiseensa.

Yrityksen vakuutukset: kannattaa harkita myös vapaaehtoisia vakuutuksia, sillä ne voivat tuoda merkittävää turvaa vaikeissa tilanteissa.

Tapaturma- ja terveysvakuutus

Tapaturma- ja terveysvakuutus ei ole yrittäjälle pakollinen, mutta niiden ottamista kannattaa ehdottomasti harkita. Ne voi yleensä ostaa ihan oman valinnan mukaan joko yhdessä tai erikseen. Tapaturmavakuutus kattaa yleensä äkilliset ja yllättävä vammat sekä niihin liittyvät tukimus- ja hoitokulut.

Terveysvakuutus puolestaan korvaa esimerkiksi lääkäri- ja tutkimuskuluja sairastumistilanteissa. Vakuutuksen avulla hoitoon voi usein päästä nopeammin ja sen ansiosta sairaslomakin voi lyhentyä.

Katja Kurkinen

Katja: ”Kaikki yllä olevat vakuutukset auttavat talouden näkökulmasta. Näiden lisäksi yrittäjän on hyvä pohtia tarve terveysvakuutukselle. Huomioiden yritysmuoto, mahdolliset työntekijät ja heidän vakuuttamisensa sekä mahdollinen työterveyshuolto ja sen taso, päädytään joko henkilökohtaisesti otettuun terveysvakuutukseen tai yrityksen ottamaan terveysturvaan.

Näiden ehdot ja korvausmäärät ovat hiukan erilaisia, mutta jokaiselle löytyy sopiva ratkaisu, joka korvaa sairauksien ja tapaturmien hoitokuluja. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi lääkärinpalkkiot, kuvantamiset, laboratoriotutkimukset ja operaatiot.”

Yrityksen vapaaehtoiset vakuutukset

Kannattaa myös harkita, onko vapaaehtoinen yritysvakuutus tarpeellinen. Tyypillisiä vapaaehtoisia vakuutuksia ovat keskeytysvakuutukset, omaisuusvakuutus sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutus.

Keskeytysvakuutukset

Erilaisia keskeytysvakuutuksia on olemassa niin omaisuus- kuin henlikövahinkojenkin varalle. Yritystoiminnan jatkuvuus voi vaarantua esimerkiksi tulipalon tai avainhenkilön vakavan sairastumisen takia. Tällaisessa tilanteessa normaalia yritystoiminaa ei välttämättä pystytä heti jatkamaa, mutta kaikki kulut on kuitenkin maksettava.

Keskeytysvakuutuksilla voidaan kattaa yrityksen kuluja, kuten vuokran maksua, palkkoja ja muita henkilöstökuluja.

Katja Kurkinen

Katja: ”Kaikki yrittäjät varmasti pohtivat, että miten se yritys, jos yrittäjä onkin kuukausia poissa. Tähän auttaa henkilökeskeytysvakuutus. Nimestään huolimatta kysymys on toiminnan vakuuttamisesta eikä henkilövakuutuksesta. Henkilökeskeytysvakuutus ei korvaa terveydenhoidosta aiheutuneita lääkärinkuluja, vaan huolehtii yrityksestä ja sen edellytyksistä jatkaa korvaamalla vakuutetun avainhenkilön sairausloman aiheuttamaa katteen menetystä. Korvaus maksetaan yritykselle.”

Omaisuusvakuutukset

Erilaiset omaisuusvakuutukset ovat täysin vapaaehtoisia ja ne korvaavat nimensä mukaisesti erilaisia yrityksen omaisuuteen kohdistuvia vahinkoja.

Korvattavia kohteita voivat olla muun muassa myytävät tuotteet, työssä tarvittavat laitteistot ja yrityksen omistamat rakennukset. Korvattavat vahingot voivat olla esimerkiksi omaisuuteen kohdistunut ryöstö, ilkivalta, tulipalo tai vaikkapa vesivahinko.

Omaisuusvakuutuksia on todella monenlaisia ja riippuu täysin vakuutuksesta, sen ehdoista sekä enimmäiskorvaussummasta, mitä kaikkea se korvaa. Vakuutuksen ottamisessa kannattaakin olla tarkkaan, että se todella korvaa juuri ne asiat, jotka yrittäjä tarvitaan.

Vastuu- ja oikeusturvavakuutus

Vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus voidaan yleensä ostaa yhdessä. Usein ne myös sisältyvät aloittavien yrittäjien perusvakuutuspaketteihin.

Vastuuvakuutus luo turvaa sellaisissa tilanteissa, jossa yrittäjä, yrityksen työntekijä tai tuote aiheuttaa vahinkoa. Käytännössä vakuutus hoitaa vahingonkorvauksen ulkopuoliselle taholle. Tyypillisiä vastuuvakuutuksia ovat tuotevastuuvakuutus, toiminnan vastuuvakuutus ja varallisuuvastuuvakuutus.

Oikeusturvavakuutus korvaa puolestaa mahdollisia välttämättömiä sekä kohtuullisia asianajo- ja oikeudenkäyntikuluja. Kulujen tulee aiheutua yrityksen toiminnasta, mutta vakuutuksesta ei  ole hyötyä, jos yritys itse rikkoo lakia.

Yrittäjän vakuutukset hinta

Mitä nämä erilaiset pakolliset ja vapaaehtoiset vakuutukset sitten maksavat? Kokonaishintaa on täysin mahdotonta sanoa, sillä se riippuu muun muassa tarvittavista vakuutuksista ja vakuutusyhtiöiden arvioimista riskeistä, joihin vaikuttaa myös yrityksen toimiala. Osaan pakollisista vakuutuksista vaikuttaa myös yrittäjän työtulot.

Vakuutukset kannattaa kilpailuttaa heti alussa ja säännöllisesti myös yritystoiminnan aikana. Monilla yhtiöillä on tarjolla erilaisia aloittavien yrittäjien paketteja, joiden päättyessä hinnat helposti nousevat. Kilpailutuksessa kannattaa kiinnittää huomiota hinnan lisäksi vakuutuksen ehtoihin, esimerkiksi korvaussummissa ja omavastuissa voi olla merkittäviä eroja.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on pinterest