Starttiraha

Kaisa Huttunen

Yrittäjäksi ryhtyminen on aina iso päätös ja moni miettii etenkin alkuvaiheen taloudellista puolta. Starttiraha voikin tuoda taloudellista turvaa yrittäjälle siinä vaiheessa, kun yritystoiminta ei vielä tuota tuloja.

Tässä blogissa käsitellään starttirahaa ja sen hakemista. Alkavan yrittäjyyden asiantuntija Tom Åhlgren Uudenmaan TE-keskuksesta kertoo myös starttirahan myöntämisedellytyksistä ja Milla Järvinen omista kokemuksistaan koskien starttirahan hakemista.

Starttiraha on tuki, jolla yritystoiminnan voi saada kasvamaan.

Mikä on starttiraha?

Starttiraha on harkinnanvarainen Työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä tuki, jota aloittava yrittäjä voi saada. Se myönnetään aina kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, ja sille voi hakea myös saman verran jatkoa, maksimissaan starttirahaa voi saada siis 12 kuukauden ajan. Vuonna 2019 sen suuruus oli 32,40 € /päivä ja sitä maksetaan enintään viitenä päivänä viikossa.

Starttiraha on de minimis -tukea eli vähämerkityksistä tukea. De minimis -tukea voidaan yleensä kohdistaa yritykselle enintään 200 000 euroa kolmen peräkkäisen vuoden aikana. Lisätietoa de minimis -tuesta Työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.

Starttiraha katsotaan yrittäjän henkilökohtaiseksi verotettavaksi tuloksi, jolla on tarkoitus turvata yrittäjän toimeentulo aloitusvaiheessa. Sitä voi siis tarpeen mukaan käyttää myös henkilökohtaisiin menoihin. Tukea voi saada myös useammalle kuin yhdelle, jos yrityksen perustajia on useita.

Starttirahan myöntämisessä huomioidaan aina alan kilpailutilanne, jonka takia kovin kilpailuille aloille sen saaminen voi olla todella vaikeaa tai jopa mahdotonta. Sen myöntäminen vaihtelee alueellisesti, koska uuden yritystoiminnan tarvetta kyseiselle alueelle arvioidaan aina erikseen.

Starttirahaa voi olla vaikea saada kilpailluille aloille, kuten ravintola-alalle.

Kuka voi saada starttirahaa?

Starttirahaa voi saada yrityksen perustava työtön työnhakija tai yrittämiseen palkkatöistä, opiskelusta tai kotityöstä siirtyvä. Päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen voi oikeuttaa myös starttirahaan, vaikka aiemmin olisikin toiminut sivutoimisena yrittäjänä. Yritysmuodolla ei ole väliä starttirahan saamisen kannalta. Laskutuspalvelun kautta toimiva kevytyrittäjä ei ole kuitenkaan oikeutettu starttirahaan, koska kyseessä ei ole varsinainen yritys.

Yrittäjän täytyy starttirahan saamisekseen työskennellä päätoimisesti perustamassaan yrityksessä. Lisäksi tuen täytyy olla tarpeellinen yrittäjän toimeentulon kannalta, eli jos yritystoiminnan katsotaan olevan riittävän kannattavaa, ei starttirahaa välttämättä voi saada. Sama tilanne on, jos yrittäjä on oikeutettu johonkin muuhun tukeen.

Starttiraha on aina harkinnan varaista ja sen saaminen edellyttää, että yrittäjällä on oikeasti mahdollisuus saada liiketoiminta kannattavaksi ja hänellä on riittävästi kokemusta tai koulutusta yrittämiseen.

Nykyisen tiedon mukaan starttirahaa voi saada vuoden 2020 loppuun saakka, jolloin maakuntauudistuksen oli alun perin määrä tulla voimaan.

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö

Mitkä asiat vaikuttavat starttirahan myöntämiseen?

Tom Åhlgren on alkavan yrittäjyyden asiantuntija Uudenmaan TE-toimistosta. Tom on toiminut alkavan yrittäjyyden asiantuntijana useita vuosia.

Tom: ”Starttiraha on tarkoitettu päätoimisen yritystoiminnan aloittavalle henkilöasiakkaalle toimeentulon turvaamiseksi, enintään 12 kuukauden ajaksi. Starttirahan myöntäminen edellyttää, että asiakkaalla on tai hän hankkii riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan ja, että aiotulla yritystoiminnalla arvioidaan olevan jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset.

Hakijaa pyydetään toimittamaan starttirahaa haettaessa kirjallinen liiketoimintasuunnitelma ja liitteitä, joiden perusteella päätös starttirahasta tehdään. Liiketoimintasuunnitelman huolelliseen tekemiseen kannattaa panostaa, sillä yrittäjä saa siitä työkalun itselleen starttirahaprosessin sujuvoittamisen lisäksi.

Starttirahaa ei voida myöntää, mikäli asiakas on jo aloittanut päätoimisen yritystoiminnan, yritystoiminnan arvioidaan turvaavan kohtuullinen toimeentulo käynnistämis- tai vakiinnuttamisvaiheessa, starttirahan arvioidaan vähäistä enemmän vääristävän samoja tuotteita tai palveluja tarjoavien välistä kilpailua tai mikäli asiakkaalla on olennaisia maksuhäiriöitä tai kyseessä oleva yritys on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja.”

Starttiraha on avuksi yritystoiminnan alussa. Tätä kuvaa hyvin pelinappula lähtöruudussa.

Miten haet starttirahaa?

Starttirahan hakemiseen on tärkeä varata riittävästi aikaa ja aloittaa se ajoissa. Jos starttirahaa haetaan perustettavaan yritykseen liittyen, pitää sitä hakea ennen yritystoiminnan aloittamista. Yrityksellä ei siis saa olla esimerkiksi Y-tunnusta, eikä yritystoiminta saa käynnistyä ennen hakemuksen hyväksymistä tai hylkäämistä.

Hakeminen kannattaa aloittaa olemalla yhteydessä paikalliseen TE-toimistoon, josta saa tietoa starttirahahakemuksesta. Jos aiempaa kokemusta yrittämisestä ei ole, joutuu todennäköisesti käymään yrittäjyyskurssin, jonka kesto voi vaihdella muutamista päivistä kuukauteen.

Lisäksi hakemuksen liitteeksi tarvitaan liiketoimintasuunnitelma, kannattavuuslaskelma ja tarpeen mukaan esimerkiksi lainalupaus, jos yrityksen perustamiseen tarvitaan lainaa tai muuta rahoitusta. Näiden laatimisessa auttaa esimerkiksi paikallinen uusyrityskeskus. Suunnitelmat tulee tehdä huolellisesti ja niiden täytyy olla realistisia, jotta starttirahaa voi saada.

Hakemusten käsittelyajat vaihtelevat todella paljon alueittain ja esimerkiksi loma-ajat saattavat hidastaa hakemusten käsittelyä. Kannattaakin olla mieluummin liian aikaisin liikkeellä, ettei asioiden kanssa tule kiire ja hakemuksen liitteineen ehtii valmistella rauhassa.

Miten starttirahan hakeminen kannattaa aloittaa?

Tom: ”Suosittelemme tutustumaan ensin oman alueen starttirahaesitteeseen ja toimintaohjeisiin. Starttirahan hakeminen kannattaa aloittaa rakentamalla kirjallinen liiketoimintasuunnitelma ja tapaamalla paikallinen yritysneuvoja sekä varmistamalla, että tarvittavat liitteet ovat valmiina ennen starttirahahakemuksen lähettämistä.

Tarvittavat liitteet ja paikallisten yritysneuvontaorganisaatioiden yhteystiedot löytyvät starttirahaesitteestä. Myös TE-toimiston yrittäjyyskoulutukset ovat erinomainen väylä panostaa yritystoiminnan suunnitteluun. ”

Starttiraha auttaa aloittavaa yrittäjää

Milla Järvinen tarjoaa assistenttipalvelut yksinyrittäjille tai vaikka 100-henkiselle pk-yritykselle. Apukäsiä taloushallintoo n, viestintään ja organisointiin, kuten tapahtumajärjestämiseen yli 10 vuoden työkokemuksella, yksinyrittäjänä reilut 3 vuotta. Tehokas, monipuolinen ja kokenut osaaja, joka arvostaa hyvinvointia, ihmisläheisiä toimintatapoja ja kestävää kehitystä.

Milla Järvinen

Onko starttirahasta hyötyä aloittavalle yrittäjälle?

Milla: ”Kun harkitsin yrittäjäksi lähtemistä, starttiraha oli oikeastaan se ratkaiseva tekijä, miksi perustin heti toiminimen, enkä aloittanut kevytyrittäjänä.

Starttirahan saaminen toi turvaa yrittäjäksi lähtemisessä. Tosin rahan suuruus ei ole mikään päätä huimaava, eli en todella suosittele perustamaan yritystä pelkästään starttirahaan tukeutuen, vaan omia säästöjäkin on hyvä olla taustalla. Alkuvaiheessa oli kuitenkin lohdullista, että starttirahan myötä joka kuukausi tilille kilahtaa edes jotain, kun ei ollut takuita, että jokaiselle kuukaudelle löytyisi laskutettavaa työtä. Henkisesti saatu turva ja ajatus siitä, että minua tuetaan yrittäjänä, on ehkä merkittävämpi kuin rahallinen määrä, vaikka toki sekin lämmittää.

Yksi lisähyöty starttirahasta oli oman liiketoiminnan hahmottaminen paremmin: starttirahaa hakiessa, kun oli tehtävä liiketoimintasuunnitelma ja pohdittava kunnolla kilpailijoita, omaa palvelutarjontaa ja kustannuslaskelmia. Asioita, joita en ainakaan näin tarkasti olisi muuten pohtinut. Tämä auttoi huomattavasti yrittäjän taipaleella alkuun pääsyyn – oli helpompi perustella hinnoittelua asiakkaille, oli helpompi hahmottaa, mitä teen ja miten haluan palveluni yleisölle ilmaista, ja miten esimerkiksi nettisivuni kannattaa luoda, jotta kaikki palvelukokonaisuudet tulevat selkeästi esiin.”

Onko starttirahan hakeminen vaikeaa?

Milla: ”Itselleni ei ollut. Olen aina ollut tunnollinen koulutöissä, joten samanlaisena koin starttirahan hakemisen ja liiketoimintasuunnitelman tekemisen: kunnolla perehtymistä starttirahan saamisen kriteereihin ja hakuprosessin kulkuun, askel askeleelta eteenpäin.

Tukea hakemiseen sai myös hyvin. Tuntui, että itselleni monet asiat toistuivat turhankin monta kertaa – itse ensin tutkineena, sitten yritysinfossa, sitten vielä uusyrityskeskuksen yritysneuvottelussa. Toki tälle on syynsä, jotta vähemmänkin asiasta kiinnostunut saisi joskus starttirahahakemuksen läpi. Itselle kaikki tuntui todella sujuvalta ja vältyin byrokratiapainajaiselta, mistä varoituksia kuuli sieltä sun täältä.”

Yrittäjä kirjoittaa starttirahahakemusta.

Millan vinkit starttirahan hakijoille

Milla: ”Varaa prosessille paljon aikaa ja ole mieluusti valmis näkemään myös vaivaa.

Ensin on osallistuttava yritysinfoon, joita järjestetään vain tiettyinä ajankohtina. Sitten liiketoimintasuunnitelman valmistelu – tämä vei paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin aluksi arvelin. Kai pienemmälläkin suorituksella selviää, mutta itselleni kokonaisuuden hahmottaminen toi konkreettista hyötyä jatkollekin, ja yritysneuvottelussa liiketoimintasuunnitelma meni sitten heittämällä läpi.

Yritysneuvottelulle pitää varata erikseen aika, itselläni tämä osui kesäkaudelle, mikä sekin toi omat aikatauluhaasteensa. Vasta neuvottelun jälkeen pystyi tekemään starttirahahakemuksen, mikä sekin vei vähän kauemmin. Kun hyväksyntäpäätös tuli, vasta sitten pystyi perustamaan itse yrityksen. Kokonaisuudessaan prosessi yritysinfosta yrityksen perustamisen hyväksymiseen vei minulla kolme kuukautta.”