Tässä ohjeessa kerromme, kuinka phpMyAdmin-ohjelmaan kirjaudutaan ja kuinka voit sen avulla hakea tietokannasta varmuuskopion ja tuoda tietokantaan tauluja valmiin tietokantatiedoston avulla. Webhotellin phpMyadmin-hallinnan kautta ei ole mahdollista luoda uusia tietokantoja. Tietokantojen luomista varten on oma ohjeensa.
Mikä phpMyAdmin on?
PhpMyAdmin on verkkoselaimen kautta käytettävä tietokannan hallintatyökalu. Se mahdollistaa tietokantojen hallinnoinnin visuaalisella käyttöliittymällä ja helpottaa näin ollen web suunnittelijoiden sekä kotisivujen toteuttajien arkea. Se on kirjoitettu nimensä mukaisesti PHP:llä ja sitä voi käyttää MySQL- ja MariaDB-tietokantojen hallintaan. PhpMyAdminin avulla voidaan ottaa varmuuskopioita sekä muokata esimerkiksi tietokannan taulukoita ja rivejä.
PhpMyAdminin kehittämisen aloitti Tobias Ratschiller vuonna 1998. Hän luopui kehittämisestä kuitenkin jo vuonna 2000 ajanpuutteesta johtuen. Ohjelmisto oli kuitenkin jo tuossa ajassa kasvanut niin merkittäväksi, että sillä oli laaja kehittäjä- ja käyttäjäjoukko. Vuonna 2001 Olivier Müller, Marc Delisle ja Loïc Chapeaux rekisteröivät hankkeen nimellä The phpMyAdmin Project SourceForge-sivustolle ja jatkoivat ohjelmiston kehityksen koordinointia.
PhpMyAdminista on tullut todella suosittu ja sisällä on miljoonia käyttäjiä ympäri maailmaa. Työkalu on aina valmiiksi asennettuna Zonerin webhotellipaketteihin ja sitä voi käyttää kaikilla yleisimmillä verkkoselaimilla.
phpMyAdmin-hallintaan kirjautuminen
Kirjaudu ensin palvelimella phpMyAdmin-hallintapaneeliin. Tämä onnistuu palvelinkohtaiselta kirjautumissivulta, jonka löydät joko suoraan selamella tai webhotellin hallintapaneelin kautta.
a) Kirjautuminen selaimella
1. Syötä verkkotunnuksesi alla olevaan työkaluun ja klikkaa Tarkista.
Verkkotunnuksen tarkistustyökalu
Tarkista verkkotunnuksesi sähköpostimääritykset ja palvelimen tiedot.
2. Vieritä alas kohtaan Tietokannan hallinta ja klikkaa siinä näkyvää painiketta.
3. Kirjautumissivu avautuu uudella välilehdellä. Syötä webhotellissa luodun tietokannan käyttäjätunnus ja salasana.

b) Kirjautuminen webhotellin hallintapaneelin kautta
Kirjaudu ensin webhotellisi DirectAdmin-hallintapaneeliin ja valitse ensin Tilin hallinta -> MySQL-hallinta ja aukeavalta näkymältä valitse phpmyadmin.
Tietokannan varmuuskopiointi
phpMyadmin mahdollistaa muun muassa tietokannan varmuuskopion tallentamisen .sql tiedostona omalle koneelle.
Kirjauduttuasi hallintaan, valitse alkuun oma tietokantasi ja tämän jälkeen osio Vienti.
Aukeavalta näkymältä, sinulla on mahdollisuus vielä muokata tietokannan varmuuskopioinnin määrityksiä. Yksinkertaisimmillaan saat haettua koko tietokannan valitsemalla vaihtoehdon Nopea, muodoksi SQL ja painamalla painiketta Siirry.
Tämän jälkeen selain pyytää sinua valitsemaan vaihtoehtoja tiedoston osalta ja pääset tallentamaan tiedoston omalle koneellesi.
Tietokantataulujen tuonti
Usein voi olla myös tilanne, jossa olemassaolevat tietokantataulut halutaan tuoda palvelimella sijaitsevaan tietokantaan valmiin tietokantatiedoston avulla.
Huomioithan, että phpMyAdmin -ohjelmalla voit tuoda palvelimelle maksimissaan 64mt kokoisen tiedoston. Mikäli tietokantatiedostosi ylittää tämän kokorajoituksen, tulee sinun siirtää tiedosto palvelimelle esimerkiksi FTP-ohjelman avulla ja käyttää SSH-komentoja tietokantataulujen tuomiseksi valittuun tietokantaan.
Valitse aluksi haluamasi tietokanta, jonka jälkeen valitse osio Tuonti.
Aukeavalta näkymältä pääset tuomaan haluamasi tiedoston, jonka pääset siirtämään valitsemalla alhaalta painikkeen Siirry.