Affiliate-markkinointi

Kaisa Huttunen

Affiliate-markkinointi on yksi kustannustehokkaimmista digitaalisen markkinoinnin muodoista ja toisaalta se voi tarjota myös bloggaajalle tai muulle vaikuttajalle keinon passiivisten tulojen ansaitsemiseen. Tässä kirjoituksessa käsitellään affiliate-markkinointia, sen aloittamista ja affiliate-verkostoja.

Sampsa Vainio

Sampsa Vainio on digitaalisen markkinoinnin konsultti Helsingistä. Yrittäjänä Sampsalla on yli 9 000 tuntia kokemusta digimarkkinoinnin tekemisestä asiakkailleni, ja hän on konsultoinut verkkonäkyvyydessä yli 100 yritystä Suomessa ja ulkomailla. Affiliate-markkinoinnista Sampsalla on kokemusta sekä julkaisijan (omistaa itse n. 25 sivustoa) että mainostajan roolista (hän on auttanut useita asiakkaitani affiliate-markkinoinnin aloittamisessa ja sen kehittämisessä).

Elias Paikkari

Elias Paikkari on affiliate-markkinoinnin ammattilainen, joka työskentelee Pohjoismaiden suurimman affiliate-verkon Adtractionin Suomen maajohtajana. Affiliate-markkinoinnissa häntä kiehtoo eniten tulospohjainen työskentely asiakkaiden hyväksi sekä affiliate-markkinoinnin mahdollistamat julkaisijoiden kasvutarinat; ”Pienestä voi ponnistaa liikkeelle, eikä kasvulle ole kattoa. Kenestä tahansa voi tulla menestyksekäs pää- tai sivutoiminen digiyrittäjä.”

Mitä on affiliate-markkinointi?

Affiliate-markkinointi (affiliate Suomessa on joskus myös kumppanuusmainonta tai kumppanuusmarkkinointi) on digimarkkinoinnin muoto, jossa julkaisija ohjaa liikennettä esimerkiksi verkkokauppaan ja saa syntyneestä myynnistä ennalta sovitun komission.

Affiliate-markkinoinnin osapuolet

Julkaisija

Julkaisijasta käytetään myös termejä affiliate tai referal. Kyseessä on sivuston, blogin tai muun kanavan omistaja, joka lisää mainoksen omalle sivulleen ja ohjaa sitä kautta kävijöitä haluttuun kohteeseen.

Mainostaja

Mainostaja on tuotteiden tai palveluiden myyjä, joka haluaa esimerkiksi verkkokauppaansa lisää myyntiä. Hän maksaa ennakolta sovitun komission julkaisijalle toteutuneista toimenpiteistä, kuten verkkokauppaostoista.

Affiliateverkosto

Affiliateverkostoa voidaan kutsua myös julkaisuverkostoksi. Käytännössä se toimii yleensä palveluntarjoajana mainostajan ja julkaisijan välissä. Verkosto solmii mainostajien kanssa sopimukset erilaisista kampanjoista. Sen jälkeen kyseisen verkoston julkaisijat voivat lisätä mainoksia sivustoilleen. Julkaisuverkosto veloittaa mainostajaa ja maksaa julkaisijalle sovitun palkkion, ottaen tietysti itse pienen korvauksen välistä.

Kuluttaja

Kuluttaja on tietenkin se henkilö, joka klikkaa itsenä julkaisijan sivustolta mainostajan sivustolle tai verkkokauppaan. Sivustolla tai verkkokaupassa kuluttajan tulisi vielä yleensä tehdä odotetut toimenpiteet eli esimerkiksi ostaa tuote.

Miksi affiliate-markkinointia kannattaa tehdä?

Sampsa: ”Mainostajan näkökulmasta affiliate-markkinointi tarjoaa hyvän tavan kasvattaa myyntiä tulospohjaisesti, eli ei tarvitse sitoutua esim. klikkipohjaiseen hinnoitteluun (kuten vaikka Google Adsissä) – vaan he maksavat ainoastaan tuloksista. Pienelläkin budjetilla pääsee siis suoraan mukaan markkinointiin.

Julkaisijan näkökulmasta affiliate-markkinointi tarjoaa tavan tienata lisätuloja. Mun kaltaiselle digimarkkinoinnin asiantuntijalle se tarjoaa tavan hyödyntää omaa osaamista passiivisen lisätulon tienaamiseen. Sitten taas jollekin Instagram tms. vaikuttajalle se tarjoaa tavan kaupallistaa omaa tekemistä. Oletuksena siis että haluaa saada vastinetta sille, että käyttää aikaa kuvien ja videoiden tuottamiseen.”

Elias: ”Mainostajayritysten (eli perinteisesti verkkokauppojen, mutta myöskin muunlaisten online-myyntiä tekevien yritysten) näkökulmasta affiliate-markkinoinnin täysi tulospohjaisuus mahdollistaa riskittömän kasvun tavoittelun; affiliate-markkinoinnissa mainostaja maksaa vain yhdessä sovituista, toteutuneista tuloksista. Yleensä tämä tarkoittaa toteutunutta myyntiä.

Yhtenä mainittavana lisähyötynä vielä: affiliate-markkinoinnin kautta voi tavoitella tavallista laajempaa yleisöä. Kiinteää hintaa tai esimerkiksi klikkihinnoiteltua mainontaa kannattaa aina kohdistaa mahdollisimman tarkkaan. Affiliate-julkaisijoiden kautta taas voi saada näkyvyyttä ihan erilaisellekin yleisölle, ja maksettavaa kertyy ainoastaan toteutuneiden kauppojen mukaan.

Affiliate-markkinointi voi olla kannattavaa sekä julkaisijan että mainostajan kannalta.

Julkaisijoiden näkökulmasta affiliate-markkinointi tarjoaa hyvän keinon esim. nettisivujen kävijäliikenteen tai some-tilin seuraajakunnan monetisointiin. Etenkin alkuun pääsy on helppoa. Jo pienelläkin blogilla, nettisivulla tai some-tilillä saattaa hyvin päästä mukaan joidenkin mainostajien affiliate-ohjelmiin, ja alkaa tienaamaan näistä komissiota tuomiensa ostotapahtumien mukaan.

ffiliate-julkaisijana toimiminen ei kuitenkaan rajoitu vain pieniin ja aloitteleviin tekijöihin, vaan toimintaa on mahdollista kasvattaa hyvinkin suureksi, ihan siinä missä mitä tahansa muutakin online-bisnestä. Suomessa on lukuisia affiliate-julkaisijoina toimivia yrityksiä ja yksityishenkilöitä, joille affiliate-markkinointi tuo erittäin hyviä kuukausituloja. Nämä ovat esimerkiksi some-vaikuttajia, nettisivujen kehittäjiä tai sähköpostimarkkinoinnin tekijöitä.

Aloitteleville julkaisijoille affiliate-markkinointi on myös erinomainen mahdollisuus kokeilla ja oppia online-yrittäjyyttä: hyvin pienellä alkuinvestoinnilla tai jopa ilmaiseksi, pääsee kokeilemaan monenlaisia asioita. Ahkeralla työskentelyllä tästä voi saada hyvän tulonlähteen, tai ainakin oppii monia sellaisia taitoja, joiden avulla tulevaisuudessa saa sen unelmiensa työpaikan digimarkkinoinnin parista. Yhtä edullista ja opettavaista tietä digimarkkinoinnin pariin on vaikea keksiä.”

Affiliate-markkinoinnin hinnoittelu

Kumppanuusmainonta voidaan hinnoitella hieman eri tavoilla, riippuen halutusta tavoitteesta. Hinnoittelun ollessa kohdallaan markkinoinnista hyötyvät kaikki osapuolet.

Mitä sen avulla voi tienata?

Affiliate markkinointi voi toimia loistavana lisätulon lähteenä esimerkiksi bloggaajille, sosiaalisen median vaikuttajille tai erilaisten sivustojen ylläpitäjille. Se sopii hyvin myös vaikkapa pienille yrityksille, joiden sivustolta löytyy blogi tai jokin muu alasivu, jolla sopivia tuotteita voidaan suositella.

Suurimmat julkaisijat voivat olla jopa useiden kymmenien tai satojen työntekijöiden yrityksiä, mutta on paljon realistisempaa odottaa tienaavansa affiliate-markkinoinnin avulla muutamia satoja euroja kuukaudessa, eikä sekään tapahdu yleensä hetkessä. Kun affiliate-markkinointi kokemuksia kertyy, pysty tuloja myös yleensä hieman kasvattamaan.

Mitä se maksaa yritykselle?

ainostajalle se on puolestaan tehokas mainonnan muoto, sillä siinä maksetaan yleensä vain syntyneistä tuloksista. Affiliate markkinointi Suomessa onkin yleensä hyvin kustannustehokasta. Aloituskustannukset ovat yleensä todella pienet tai niitä ei ole lainkaan.

Alla vielä esiteltynä erilaiset affiliate-markkinoinnin maksumuodot.

Cost per Sale (CPS)

Tämä on tyypillisin affiliate-markkinoinnin hinnoittelumuodoista. Mainostaja maksaa etukäteen sovitun summan jokaisesta ostosta. Summa voi olla esimerkiksi tietty prosenttiosuus jokaisesta ostosta tai jokin kiinteä euromääräinen summa. Eri tuotteet voidaan myös hinnoitella eri tavalla.

Cost per Action (CPA)

Tätä hinnoittelumallia käytetään yleensä silloin, kun toivotaan jotain muuta toimenpidettä kuluttajalta kuin ostosten tekemistä. Tällaisia toimenpiteitä voisivat olla vaikkapa yhteydenottopyyntö tai sähköpostilistalle liittyminen. Kaikille toimenpiteille pitäisi sopia etukäteen jonkunlainen hinta, jonka mainostaja maksaa julkaisijalle.

Cost per Click (CPC)

Tätä hinnoittelumallia voidaan käyttää tilanteissa, joissa mainostajan sivustolla ei ole selkeästi mitattavia toimenpiteitä. Mainostaja maksaa siis kaikista klikkauksista johtivatpa ne toimenpiteisiin tai ei. Tosin tällaisessa tilanteessa mainostajan kannattaa pohtia, olisiko kuitenkin tarpeen luoda sivustolle jokin mitattava toimenpide.

Elias: ”Yleensä toteutuneilla tuloksilla tarkoitetaan toteutunutta ostotapahtumaa tai liiditietojen saamista, joista mainostaja sitten maksaa sovitun komission. Komissio voi olla prosentuaalinen osuus ostoksen arvosta tai kiinteä euromääräinen summa. Affiliate-verkko tarjoaa asiantuntevaa näkemystä siihen paljonko komission tulisi olla, jotta se herättäisi julkaisijoissa riittävästi kiinnostusta, mutta loppupeleissä mainostaja itse päättää miten suurta komissiota on valmis maksamaan.

Affiliate-mallissa muu ei maksa mitään: riippumatta mainosten näyttökerroista tai mainosta klikanneiden ihmisten määrästä, laskutus tulee aina vain toteutuneiden myyntien mukaan. Tämä on myös tärkeä merkki affiliate-verkon avoimuudesta ja luotettavuudesta. Jos myös affiliate-verkko itse laskuttaa vain tulosten mukaan, eikä laskuta lisäksi avaus- tai hallinnointimaksuja, niin siitä voi päätellä verkon avaavan vain sellaisia yhteistöitä, joihin aidosti uskoo voivansa tuoda myyntiä, ja tällöin asiakasyrityskin todennäköisesti saa sitä, mitä etsii, eli lisämyyntiä täysin tulospohjaisella mallilla.”

Affiliate-markkinointi on täysin tulospohjaista, eli vain toteutuneista tulkosista maksetaan.

Miten aloittaa affiliate-markkinointi?

Kumppanuusmainonta voidaan aloittaa kohtuullisen helposti, sillä se ei yleensä vaadi mitään suurempia alkupanostuksia. Aluksi sekä mainostajan että julkaisijan on tietysti tärkeää pohtia, liittyykö jonkin affiliateverkostoon vai lähteekö toimimaan itsenäisesti. Kannattaa myös katsoa, millaisia affiliate-kokemuksia muilla on.

Affiliate-mainostaminen

Affiliate-mainostamisen voi yksinkertaisimmillaan aloittaa liittymällä johonkin sopivaan verkostoon tai vaihtoehtoisesti perustamalla oman ohjelman. Toki liittymällä verkostoon saat suoraan yhteyden mainostajiin, mikä voi nopeuttaa tulosten saamista. Toisaalta, jos perustat oman ohjelman pystyt täysin itsenäisesti päättämään esimerkiksi maksettavien komissioiden määrät.

On tärkeä muistaa, että affiliate-markkinointi toimii yhtenä hyvänä keinona muiden joukossa, joten muuta markkinointia ei kannata sen takia laimin lyödä. Erityisen hyviä tuloksia sillä voidaan saada, jos mainostajan sivusto on jo muutenkin hyvillä sijoituksilla hakutuloksissa. Tähän voidaan tietysti vaikuttaa hakukoneoptimoinnin avulla.

Elias: ”Mainostajana alkuun pääsee jättämällä yhteydenottopyynnön Adtractionin nettisivujen kautta. Ihan alkuvaiheen kasvuun affiliate-malli ei yleensä toimi. Siksi olemme pitäneet yleisenä alarajana uuden affiliate-ohjelman avaamiseen vähintään 500 000 € myyntiä verkkokaupan kautta viimeisten 12 kuukauden aikana. Tämän rajan ylittäneen yrityksen mainosohjelma herättää yleensä tarpeeksi kiinnostusta julkaisijoiden parissa, jolloin affiliate-ohjelma toimii hyvin osana kasvun jatkoa. Liidi-mallilla toimivien affiliate-ohjelmien avaamista arvioimme tapauskohtaisesti.”

Affiliate-sivustojen luominen

Helpoin tapa affiliate-markkinoinnin aloittamiseen julkaisijana on jo olemassa olevan sivuston käyttäminen. Toki sitä varten voidaan luoda myös täysin uusi niche-sivusto tyhjästä. Puhtaasti kumppanuusmainontaa varten luotoja sivustoja kutsutaan usein termillä affiliate-sivusto.

Sampsa: ”Ensin kannattaa keksiä jokin aihe-alue, jonka ympärille alkaa rakentamaan omaa mediaa (verkkosivut, IG-tili, FB-ryhmä, Youtube-kanava tms.). Aiheen täytyy olla sellainen, että se kiinnostaa itseä (jaksaa tutkia ja tarjota tietoa aiheesta), mutta sillä täytyy myös olla kysyntää muualla (ihmisten täytyy etsiä aiheesta tietoa). Toki aiheeseen täytyy myös liittyä jotain tuotteita ja/tai palveluita, joita voit mainostaa ja sitä kautta tienata.

Monet ajattelevat että täytyy keksiä jokin täysin uusi aihe josta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin puhunut. Se ei mun mielestä pidä paikkansa, vaan kannattaa mieluummin ajatella sellaisia aiheita, joista ihmiset jo etsivät tietoa ja joista löytyy jo sivustoja tms. – ja miettiä siihen samaan aiheeseen uusi lähestymistapa, jolla erottuu joukosta ja voi tehdä asiat paremmin.

ärkeintä mun mielestä on päästä alkuun ja pistää jotakin konkreettista kasaan – sen ei heti tarvitse olla täydellistä, vaan sitä voi työstää pikkuhiljaa paremmaksi ja paremmaksi. Monesti onnistuminen vaatiikin että aloittaa monta projektia samanaikaisesti ja vasta jonkin ajan päästä näkee, että mikä niistä toimii.”

Affiliate-sivusto on yksi tapa aloittaa affiliate-mainonta.

Elias: ”Julkaisijana alkuun pääsee luomalla julkaisijatilin Adtractionille. Tätä varten tulee olla kanava, jossa haluat affiliate-linkkejä käyttää (esim. nettisivu, blogi, some-kanava). Kaikki uudet julkaisijat tarkistetaan manuaalisesti. Hyväksynnän jälkeen voit julkaisijana hakea mukaan sinua kiinnostaviin mainosohjelmiin. Säännöt ja hyväksymiskriteerit vaihtelevat mainostajakohtaisesti. Tässäkin vaiheessa kampanjahakemukset käydään manuaalisesti läpi. Hyväksynnän saatuasi, saat oman uniikin seurantalinkin käyttöösi ja voit aloittaa mainostamisen.”

Mikä ihmeen niche?

Nichellä tarkoitetaan jotain tietty rajattua alaa, kuten vaikkapa matkailua. Tarkemmin rajattuna sivuston aiheena eli alanichenä, voisi olla esimerkiksi matkailu Kroatiassa.

Sivuston aiheen valinnassa kannattaa miettiä ainakin seuraavia asioita:

  • Aiheen suosio: mitä suositumpi aihe, sen parempi.
  • Kilpailutilanne: onko aiheesta jo olemassa sivustoja?
  • Oma tieto aiheesta: sisällöntuottaminen on huomattavasti helpompaa ja sisältö todennäköisesti laadukkaampaa, kun aihe on entuudestaan tuttu.
  • Mainosten kohdennettavuus: parhaiten tuottavia mainoksia ovat yleensä ne, jotka liittyvät oleellisesti sivuston aihealueeseen. Kaikille aihealueille ei välttämättä löydy sopivia mainoskampanjoita.

Muistathan myös, että kumppanuusmainonta tulee aina merkitä selvästi. Tämä koskee myös siis affiliate-sivustoja.

Lisätietoja aiheesta Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivulla: KKVa – Mainonnan tunnistettavuus blogeissa

Hakukonelöydettävyyden merkitys

Menestyvät affiliate-sivustot löytyvät yleensä myös hakukoneista hyvin. Runsas ja laadukas sisältö aiheen ympäriltä, onkin ensiarvoisen tärkeää sivuston luontaisen kävijämäärän kartuttamiseksi. Hakukoneoptimointi onkin erittäin keskeisessä roolissa, koska affiliate-sivustojen mainostamiseen halutaan harvoin käyttää rahaa.

Affiliate-verkostot

Affiliateverkostot toimivat mainostajan ja julkaisijan välissä. Ne auttavat esimerkiksi affiliate-markkinoinnin hinnoittelussa ja sen kautta tulevan myynnin seuraamisessa, parhaassa tapauksessa se helpottaakin molempien mainonnan osapuolien työtä. Affiliatemarkkinointia voidaan kuitenkin tehdä myös ilman varsinaista verkostoa.

Kannattaako aina hyödyntää affiliate-verkostoa?

Sampsa: ”Mun mielestä se riippuu täysin tilanteesta. Pieni yritys joka haluaa kokeilla affiliate-markkinointia muutaman julkaisijan kanssa voi ihan hyvin hoitaa homman itse, käyttämällä esimerkiksi jotain WordPress/WooCommerce-lisäosaa joka seuraa myyntejä tai rekisteröitymisiä ja että kuka ne on lähettänyt.

Tähän vaikuttaa myös se, että kuinka helppoa / vaikeaa myynnin seuraaminen on – esimerkiksi verkkokauppatilauksen seuranta on helppoa verrattuna lainahakemukseen, jossa tieto lainan ulosmaksusta voi tulla vasta 1-2 viikon päästä siitä kun hakemus on tehty – miten tiedetään edelleen siinä vaiheessa, että hakemus tuli alunperin julkaisijan kautta (==> asettaa teknisiä haasteita ==> affiliate-verkosto on ratkaissut nämä).

Sitten taas kun julkaisijoita alkaa olla enemmän ja tulosten seuraaminen on hankalampaa, on luonnollista käyttää affiliate-verkostoa. Siinä säästää aikaa ja vaivaa seurannan sekä laskutuksen kanssa, ja si inä on myös se hyvä puoli, että joku affiliate-verkostosta ”mainostaa” yrityksen kampanjaa julkaisijoille ja pyrkii hankkimaan lisää julkaisijoita yritykselle.

On toki myös sellaisia tapauksia, etenkin teknologia-orientuneissa yrityksissä, että he hoitavat suuretkin affiliate-ohjelmat täysin inhouse. Eli ovat rakentaneet verkkosivuilleen oman seurantaratkaisun ja joku heiltä hoitaa myös suhteita julkaisijoihin. Riippuu siis paljon resursseista ja yrityksen tahtotilasta.”

Affiliate-verkosto voi auttaa esimerkiksi markkinoinnin kautta tulevan myynnin seuraamisessa.

Elias: ”Affiliate-verkko työskentelee sataprosenttisesti affi-kampanjoiden parissa, keskittymistä ei jaeta muihin asioihin. Keskeisimpiä hyötyjä ovat:

  • Affiliate-verkolla on entuudestaan hyvät suhteet satoihin mainostajiin ja tuhansiin julkaisijoihin. Tähän mukaan pääsy helpottaa uuden mainostajan tai julkaisijan työtä merkittävästi verrattuna siihen, että lähtisi yksin luomaan suhteita kaikkiin potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin. Uudelle julkaisijalle löytyy takuulla lukuisia kiinnostavia mainosohjelmia, ja vastaavasti uusi mainostaja pääsee heti tekemisiin monien ja monenlaisten julkaisijoiden kanssa: julkaisijoista löytyy sekä osto-funnelin alkupäähän sijoittuvia toimijoita (esim. bloggaajat) että lähimmäksi ostotapahtumaa sijoittuvia toimijoita (esim. suuret alennuskoodi- ja cashback-sivustot). Kaiken tämän saa yhden katon alta.
  • Affiliate-verkon tarjoama myyntien seurantaan vaadittava teknologia. Mainostajan nettisivuille tämä on helppo asentaa. Puolueeton seurantatekniikka on sekä mainostajille että julkaisijoille luotettavin ratkaisu.
  • Verkko hoitaa rahaliikenteen mainostajien ja julkaisijoiden välillä. Tämä säästää todella paljon sekä mainostajien että julkaisijoiden aikaa, kun lukuisten kumppaneiden sijaan tämä on yhden tahon hoidettavana.
  • Affiliate-verkon työntekijät ovat alansa asiantuntijoita, jotka tarjoavat tukea kampanjoiden kehittämiseen sekä mainostajille että julkaisijoille. Hyvä ja asiantunteva palvelu on tärkeää hyvien tulosten saavuttamiseksi.

Miten valita Affiliate-verkosto?

Affiliate-verkostoja on olemassa paljon, mutta mistä tietäisi, mikä niistä on itselle sopiva. Aluksi kannattaa rauhassa tutusta eri vaihtoehtoihin ja vertailla niitä keskenään. Alla muutamia suosittuja julkaisuverkostoja Suomessa:

  • Adtraction
  • Tradedoubler
  • TradeTracker

Vaihtoehdot eivät tosiaan rajoitu vain näihin, vaan vaihtoehtoja on paljon muitakin. Julkaisijan voi olla tarpeen myös rekisteröityä useampaan kuin yhteen verkostoon, jotta voi poimia parhaiten omalle sivustolleen sopivat kampanjat eri verkostoista. Kannattaa tutustua myös Google Adsense -ohjelmaan, jolla voi tienata näyttämällä Googlen mainosverkoston mainoksia omalla sivullaan.

Monilla verkkokaupoilla ja muillakin yrityksillä on nykyisin myös omia affiliate-ohjelmia, joten kannattaa ehdottomasti kysyä heiltä suoraan mahdollisuutta markkinointiin. Facebookista löytyy myös aiheeseen keskittyvä suomalainen Afilliate-/Kumppanuusmarkkinointi-ryhmä.

Zonerilla on myös oman kumppanuusohjelma, jossa sekä webhotellien että WP.one-palvelun suosittelusta maksetaan komissiota.