Tietokannan hallinta phpMyAdmin ohjelmalla

Tässä ohjeistuksessa käymme läpi, kuinka phpMyAdmin-ohjelmaan kirjaudutaan ja kuinka sen avulla on mahdollista sekä hakea tietokannasta varmuuskopio että myös tuoda tietokantaan tauluja valmiin tietokantatiedoston avulla. Webhotellin phpMyadmin-hallinnan kautta ei ole mahdollista luoda uusia tietokantoja, joiden luomista varten on oma ohjeensa.

Mikä phpMyAdmin on?

PhpMyAdmin on verkkoselaimen kautta käytettävä tietokannan hallintatyökalu. Se mahdollistaa tietokantojen hallinnoinnin visuaalisella käyttöliittymällä ja helpottaa näin ollen web suunnittelijoiden sekä kotisivujen toteuttajien arkea. Se on kirjoitettu nimensä mukaisesti PHP:llä ja sitä voi käyttää MySQL- ja MariaDB-tietokantojen hallintaan. PhpMyAdminin avulla voidaan ottaa varmuuskopioita sekä muokata esimerkiksi tietokannan taulukoita ja rivejä.

PhpMyAdminin kehittämisen aloitti Tobias Ratschiller vuonna 1998. Hän luopui kehittämisestä kuitenkin jo vuonna 2000 ajanpuutteesta johtuen. Ohjelmisto oli kuitenkin jo tuossa ajassa kasvanut niin merkittäväksi, että sillä oli laaja kehittäjä- ja käyttäjäjoukko. Vuonna 2001 Olivier Müller, Marc Delisle ja Loïc Chapeaux rekisteröivät hankkeen nimellä The phpMyAdmin Project SourceForge-sivustolle ja jatkoivat ohjelmiston kehityksen koordinointia.

PhpMyAdminista on tullut todella suosittu ja sisällä on miljoonia käyttäjiä ympäri maailmaa. Työkalu on aina valmiiksi asennettuna Zonerin webhotellipaketteihin ja sitä voi käyttää kaikilla yleisimmillä verkkoselaimilla.

phpMyAdmin-hallintaan kirjautuminen

Alkuun sinun täytyy kirjautua palvelimella phpMyAdmin-hallintapaneeliin. Tämä onnistuu palvelinkohtaiselta kirjautumissivulta, jonka löydät joko

a) Kirjautumalla ensin oman webhotellisi hallintapaneeliin ja valitsemalla ensin Tilin hallinta -> MySQL-hallinta ja aukeavalta näkymältä valitse phpmyadmin.

mysql-hallinta

b) Pääset phpMyadminin kirjautumissivulle myös kirjoittamalla hallinnan osoitteen suoraan selaimen osoiteriville. Osoite on muotoa wwwXX.zoner.fi/phpmyadmin, jossa XX korvataan palvelimen numerolla. Mikäli webhotellisi sijaitsee esimerkiksi palvelimella 11, olisi osoite muotoa www11.zoner.fi/phpmyadmin.

Kirjautumissivulla sinulta kysytään webhotellista luodun tietokannan käyttäjätunnusta ja salasanaa.

varmentaminen vaadittu

Tietokannan varmuuskopiointi

phpMyadmin mahdollistaa muun muassa tietokannan varmuuskopion tallentamisen .sql tiedostona omalle koneelle.

Kirjauduttuasi hallintaan, valitse alkuun oma tietokantasi ja tämän jälkeen osio Vienti.

tietokannan varmuuskopiointi

Aukeavalta näkymältä, sinulla on mahdollisuus vielä muokata tietokannan varmuuskopioinnin määrityksiä. Yksinkertaisimmillaan saat haettua koko tietokannan valitsemalla vaihtoehdon Nopea, muodoksi SQL ja painamalla painiketta Siirry.

tietokanta vienti

Tämän jälkeen selain pyytää sinua valitsemaan vaihtoehtoja tiedoston osalta ja pääset tallentamaan tiedoston omalle koneellesi.

sql tiedoston tallennus

Tietokantataulujen tuonti

Usein voi olla myös tilanne, jossa olemassaolevat tietokantataulut halutaan tuoda palvelimella sijaitsevaan tietokantaan valmiin tietokantatiedoston avulla.

Huomioithan, että phpMyAdmin -ohjelmalla voit tuoda palvelimelle maksimissaan 64mt kokoisen tiedoston. Mikäli tietokantatiedostosi ylittää tämän kokorajoituksen, tulee sinun siirtää tiedosto palvelimelle esimerkiksi FTP-ohjelman avulla ja käyttää SSH-komentoja tietokantataulujen tuomiseksi valittuun tietokantaan.

Valitse aluksi haluamasi tietokanta, jonka jälkeen valitse osio Tuonti.

tietokantataulujen tuonti

Aukeavalta näkymältä pääset tuomaan haluamasi tiedoston, jonka pääset siirtämään valitsemalla alhaalta painikkeen Siirry.

tietokanta tuonti

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on pinterest