PHP – Kattava info sivuston omistajalle

Juuso Kataja

PHP on tuttu työväline kotisivujen toteuttajille ja säännöllinen osa palvelinten ylläpitoa. Koska se koskettaa myös useimpia sivuston omistajia, on aiheesta hyvä ymmärtää muutamia perusasioita.

Koostimmekin tähän kirjoitukseen infoa siitä, mikä PHP on ja miten PHP-versiot vaikuttavat sivuston elämään.

Mikä PHP on?

PHP on erittäin suosittu ohjelmointikieli, jota käytetään laajasti websuunnittelussa. Muun muassa maailman ylivoimaisesti suosituin kotisivujen julkaisujärjestelmä WordPress, on ohjelmoitu PHP:n avulla.

Toimiakseen oikein, tarvitsevat PHP-koodia hyödyntävät sivut tuen palvelimelta PHP-kielen osalta. Se onkin vakiona lähes kaikissa hostingpalveluissa ja esimerkiksi Zonerin webhotellit tukevat PHP:tä. PHP-tukea ei välttämättä löydy erilaisista ilmaisista kotisivutiloista. Koska eri PHP-versiot ovat keskenään hyvin erilaisia, täytyy sivuston koodauksen ja palvelimella käytetyn version, olla myös yhteensopivia keskenään.

PHP-versiot kehittyvät jatkuvasti, joka tarkoittaa myös sekä palvelinten että kotisivujen tarvitsevan päivityksiä toimiakseen jatkossakin halutulla tavalla.

PHP on paljon käytetty ohjelmointikieli.

PHP-versiot

PHP on kehittynyt ohjelmointikielenä melkoisesti vuosien varrella. On tärkeä tiedostaa, että eri versioissa on huomattavia eroja, erityisesti kun puhutaan kokonaan eri numerolla alkavista versiosarjoista.

PHP 5

Vitossarjan ensimmäinen virallinen versio 5.0.0 julkaistiin jo vuonna 2004, joten on alkuun hyvä tiedostaa, että sillä on runsaasti menneisyyttä takanaan ja sitä kautta myös monenlaisia painolasteja, jotka ovat karisseet vasta uudemman 7-sarjan myötä niskasta.

5-sarjan viimeisin versio 5.6 on vielä käytössä hyvin monilla palvelimilla ympäri maailman, vaikka kyseisen version kaikki tuki ja päivitykset ovatkin jo lakanneet, tehden sen käytöstä samalla tietoturvariskin. Suurehko suosio lähinnä johtuukin vain siitä syystä, ettei vanhoille PHP 5.x-versiolle toteutettuja ohjelmistoja ole helppo päivittää uudempiin versioihin.

PHP 6

Ihmettelet varmaan, miksi versionumerointi hyppää suoran vitosesta seiskaan. Vitosta seuraava ensimmäinen kehitysversio oli toki pitkään työn alla PHP 6 -nimellä, mutta koska alkuperäinen projekti ei tuntunut etenevän lainkaan ja se keräsi nimelleen jo valmiiksi huonon maineen, hypättiin sen yli kokonaan ja seuraavalle versiolle päätettiin äänestyksen jälkeen ottaa suoraan numero 7.

PHP 7

PHP 7.0 oli iso ja kauan odotettu uudistus, joka julkaistiin 2015 joulukuussa. Sittemmin seiskasarja on saanut runsaasti versiopäivityksiä ja kehittynyt melkoisesti.

PHP 7 -version suurin sivuston omistajaa kiinnostava etu on tietysti suorituskyky eli nopeus. Kehittäjien iloksi ohjelmointikieli on myös kehittynyt aikuisemmaksi ja paremmin jäsennellyksi. Vaikka PHP-kielellä on edelleen mahdollista saada melkoisia viritelmiä aikaiseksi, on koodin kirjoittaminen, validointi ja työkalut ottaneet isoja harppauksia.

PHP 7.2 -version virallinen tuki on jo päättynyt, eikä siihen julkaista enää esimerkiksi tietoturvahaavoittuvuuksia paikkaavia päivityksiä. 

PHP 7.4

PHP 7.4 julkaistiin marraskuussa 2019. Se sisälsi useita hyödyllisiä parannuksia suorituskykyyn ja muutamia kokonaan uusia ominaisuuksia. Esiin voitaisiin nostaa esimerkiksi mahdollisuus määrittää luokan ominaisuuksien tyyppi (typed properties) ja nuolifunktiot (arrow functions).

PHP 7.4:n tuki päättyi virallisesti marraskuussa 2022.

PHP 8

PHP 8.0 julkaistiin 26. marraskuuta 2020. Kyseessä on uusi pääversio, joka sisältää useita merkittäviä muutoksia, uusia ominaisuuksia ja parannuksia PHP:n suorituskykyyn, muutokset ovat merkittäviä etenkin koodaajien kannalta.

Kaikki kriittiset muutokset PHP 8 -versioon liittyen löytyvät GitHubista: Github – PHP 8

Version vaikutus palvelimen suorituskykyyn

Testasimme PHP-version vaikutusta myös WordPress-sivuston suorituskykyyyn erillisellä virtuaalipalvelimella. Testissä kuormitimme palvelinta ajamalla sinne 128 kyselyä sekunnissa ja toistamalla suorituksen sata kertaa peräkkäin saaden palvelimen vasteajoista seuraavat keskiarvot.

PHP 7.30,500364
PHP 7.20,548643
PHP 7.10,605344
PHP 7.00,634038
PHP 5.61,711745

Tuloksista huomataan, että sivuston / palvelimen suorituskyky parani selkeästi aina, mitä uudempaa PHP-versiota testattiin.

PHP-päivitykset

PHP, kuten kaikki muutkin ohjelmointikielet ja palvelinohjelmistot, kehittyvät säännöllisesti. Laaja kehittäjäyhteisö mahdollistaa uusia ominaisuuksia ja parannuksia, joita sivuston kehittäjät voivat siten hyödyntää toteutuksissaan. Siksi PHP-päivitykset ovat myös tärkeä ja pakollinen osa palvelinten ylläpitoa.

PHP 7 -versio toi esimerkiksi mukanaan moniin ohjelmistoihin parantunutta suorituskykyä, joka näkyy nopeampina latausaikoina verrattuna 5.x versioihin. Monilla testisivustoillamme latausnopeudet putosivat useita kymmenyssekunteja. Raskaammilla sivustoilla vaikutus näkyy varmasti myös vielä selkeämmin.

Eri versioille on myös annettu viralliset elinkaaret, joiden aikana niihin ilmestyy sekä kehitys- että tietoturvapäivityksiä. Elinkaaren päättäneitä versioita ei suositella enää käytettäväksi, koska ne voivat sisältää sellaisia tietoturva-aukkoja, joita ei enää havaita tai paikata.

Zonerin palveluissa on valittavissa useampi tuettu PHP-versio. Ajankohtainen tieto käytössä olevista versioista löytyy palveluiden ominaisuuksista:
Webhotellin PHP-versiot
WP.onen PHP-versiot

Version vaihtaminen webhotellissa

Asiakkaamme voivat vaihtaa PHP-versiota lennosta versioiden välillä suoraan webhotellin hallintapaneelin kautta. Katso ohje: PHP-version vaihtaminen webhotellissa.

Version vaihtaminen WP.onessa

WP.one mahdollistaa PHP-version valitsemisen sivustokohtaisesti palvelun hallintapaneelista. Tarkempi ohje tukisivustollamme: PHP-version vaihtaminen WP.onessa

Päivitykset parantavat tietoturvaa

Päivitykset korjaavat myös erinäisiltä tietoturvauhilta, koska niissä tilkitään myös mahdollisesti havaittuja tietoturva-aukkoja. Myös voimassa oleva GDPR-asetus edellyttää asiakastietoja sisältäviä sivustoja huolehtimaan tietoturvastaan, johon ohjelmapäivitykset hyvin oleellisesti sisältyvät mukaan.

Tietoturvapäivityksiä asennetaan palvelimille tietysti myös muinakin ajankohtina, joskin ne tapahtuvat pääosin huomaamatta uusina aliversioina ja ilman suurempia katkoksia.

Lisätietoja PHP:sta löydät sen virallisilta kotisivuilta: php.net

Varmista yhteensopivuus uudemman version kanssa

Alkuun suosittelemme varmistamaan, onko sivustosi / käytetty ohjelmisto yhteensopiva uudemman PHP-version kanssa. Tästä saat parhaiten lisätietoja sivuston toteuttajalta tai käytetyn ohjelmiston valmistajalta.

Suuri osa julkaisujärjestelmistä, kuten WordPress , Joomla ja Drupal tukevat suoraan uusimpia versioita, kunhan olet päivittänyt ohjelmiston sen omaan uusimpaan mahdolliseen versioon. Monet käytetyt ulkoasuteemat ja lisäosat eivät kuitenkaan välttämättä toimi suoraan, joten nyös niiden tuki on hyvä selvittää tai vaihtaa käytetty toiminto sellaiseen, joka tukee uusinta PHP-versiota.

Asiakaspalvelumme auttaa mielellään myös kysymyksissä päivitettävyyden osalta, mikäli sivustolla ei esimerkiksi ole erillistä teknistä tukihenkilöä. Zoner tarjoaa esimerkiksi WordPress-sivustojen päivityksiin liittyen myös maksullisia asiantuntijapalveluita.